keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Rakkaat raksakenkäni mun

Risu Casa haastoi ilmiantamaan omat raksakenkäni. Oikeastaan minulla on menossa jo toinen kierros kenkiä tällä raksalla, kun edellisistä irtosi pohja Merjan käsittelyn jälkeen. Pyykkikonella ja kuivausrummulla oli osuutta onnettomuudessa.

Nämä tohvelit olen alun perin hankkinut sisäpelikengiksi. Sitten näillä on purjehdittu yksi kisakausi H-veneen kyydissä halki sen seisemän veden (No ainakin Näsijärvellä, Airistolla, Lahden Vesijärvellä ja Itämerellä). Suurehkosta koosta johtuen (45) nämä toimivat myös kyseisen aluksen pelastuveneinä.


Näiden lisäksi olen kuluttanut tällä raksalla yhdet Niken juoksutossut, joista mainitsin tuossa edellä. Nuo kengät elävät edelleen raksatouhuissa mukana noiden kuvassa olevien sinisten tossujen oikean jalan nauhan muodossa.

Raskaimmissa ulkohommissa olen luottanut Hanwagin vaelluskenkiin (priimat) ja Nokian metsurisaappaisiin (kokoa 46). Näistä ei ole nyt tähän hätään kuvaa tarjolla.

Enpäs jaksa tässä kohtaa haastella muita sen enempää. Toki jos lukaiset tämän ja pidät raksablogia, olisi varsin kiva, jos myös esittelisit blogissasi raksakenkäsi.

6 kommenttia:

  1. Missä näissä on pistosuoja? T: Nalkuttava akka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä käytän sellaisia terässukkia, jotka on kudottu niin kuin ritareiden rengashaarniskat ;)

      Poista
  2. Merja haluaa painottaa, että pesukoneen ja kuivausrummun käytön taustalla on haju, joka kyseisistä kengistä lähti, ei suinkaan mikään erityinen tarve haluta tuhota ne kengät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopputulos oli silti riippumaton toimen tahdottomuudesta.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Joo. Tosiasiassa mulla menee raksalla kaikki aika siihen, kun mä sotken noita kenkiä, jotta saisin ne näyttämään siltä, että olen tehnyt töitä :)

      Poista