sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Hiljaisuudessa hyvää tulee?

Viikossa on ainakin ollut tapahtuvinaan yhtä ja toista. Eteisen toinen seinä on levytetty. Säteen huoneen kohdalla oleva porrasvarauksen aukko tuli täytettyä 98 mm  mitallistetusta puusta tehdyllä rungolla. Kylppärin metallirankaseinien alajuoksut on kiinnitetty. Kylppärin ja teknisen tilan välisen seinän juoksua kiinnitettäessä havaitsin, että kaapelikanavan hukkuneeksi luulemani vetolanka löytyi metrin päästä putke sisältä. Hyvä niin, olisi muutoin ollut hirveä työ koittaa kiskoa vetolankaa putkeen.

Saimme keskiviikkona hankittua kaakelilujat Bauhausista. Lopulta noiden kanssa ei olisi ollut niin kiire, koska levytän väliseinät kuivien tilojen puolelta ensin.

Eteisen seiniä levytettynä. Khh:n kaapeille tehty tuet. Latan vieressä näkyy himmeällä takan paikka.
Keittiönurkkaus alkaa muotoutua.
Keskiviikkona aloittelin kattoläpivientien kanssa. Katto on ikävän jyrkkä ja talo korkea. Valjaiden kanssa työskentely sujui kohtuullisen mukavasti. Turvaköyden kiinnityspisteen täytyy vaan olla melkein kohtisuoraan harjalta työskentelypisteeseen. Jos kiinnityspiste on sivussa, alkaa köysi vetää ja työskentely käy hankalaksi.

Liesikuvun kattoläpivienti.
Tänään sain viimeisenkin läpivienneistä tehtyä. Noh, piippu pitää toki vielä puhkoa katolle :) Tänään myös puhkoin reikiä katon höyrysulkuun IV-kanavia varten.

Eilen lisäilin ruuveja kipsileveyihin ja tein kiintokalusteita ja hanakulmia varten tukia seiniin.

Tontille on myös ropissut yhtä ja toista tavaraa. Keskuspölynimuri tuli alkuviikolla ja piippu viime perjantaina. Imuri on Beam SC 335. Tuon valinnan ratkaisi hinta. Allaway ja Puzer olisivat olleet kalliimpia.

Piipun juuripelti.
Keskuspölynimurin ja piipun osia. Toivottavasti eivät sekotu keskenään :)
Kiitolinjalta soitettiin perjantaina, että takka tulee maanantaina. Kivet pitää kantaa heti sisälle, koska muurari tulee tiistaina! Vähän tuo takan toimitus on myöhässä, ilmoitettu toimitusaika oli 26. päivä. Toivottavasti kyydissä on kaikki osat ja kaikki on ehjää.

Vastaavan mestarin kanssa oli tiistaina juttua aikatauluista. Laatta ei kuivu näin kosteaan aikaan huonostikaan. Siksi onkin tärkeää saada lattiiaan lämmöt päälle ja kuivatus sisälle. MLP:n kaivoin poraamista varten tarvitaan vettä, joten kyselin naapureilta halukkuutta kaivella nyt samalla. Molemmille naapureille tuo sopi, mutta aikataulu on vielä avoin, koska alueen kiertotie on nyt poikki. Jahka saan vesiasian ratkaistua tavalla tai toisella, voin varata porausajan ja silläkin rintamalla homma menisi eteenpäin.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Levytystyö aloitettu

Tänään nikkaroimme Aten kanssa väliseinärungot melkein valmiiksi. Kylppärin metallirankaseinät puuttuvat vielä, keittiön vinoseinä on tekeillä ja Säteen huoneen porrasvarauksen aukon seinä on suunnitteluasteella. Säteen huoneen seinäpätkä on piirretty 66 mm rungolla, mutta kun ympärillä on kantavaa väliseinää 95 mm rungolla, on tuo ratkaisu mielestäni huono. Niinpä taidan ostaa muutaman pätkän 95 mm mitallistettua puuta.

Merja ja työt tulivat iltapäivällä työmaalle. Säde kantoi ruuveja isille ja Merja sai lakaistua lattiat ja siivottua pihaa. Hyvä puuha molemmilta :)


Koska väliseinien runkojen pystytys tyssäsi materiaalivajeeseen, aloitimme seinien levytyksen. Saimme Sääten huoneesta Siirin huoneen vastaisen seinän ja kodinhoitohuoneen kaksi seinää levytettyä. Vähän pitää lisätä ruuveja yläreunoihin, jahka saan hankittua jonkinlaiset kevyet tikkaat sisätyöhön.

Naulareppu käytössä. Merja on huomautellut useasti, etten koskaa käytä kyseistä apuvälinettä :)

Siitä se lähtee. Eiköhän se ole jo muuttokunnossa :)

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Siistä sisätyötä?

Torstaina suunnistin aamulla tontin kautta Hämeen Rakennuskoneeseen. Otin vuokralle kivihiomakoneen ja pölynimurin. Tehtävänä laatan hionta. Eräästä blogista havaitsin kokemusperäisen toteamuksen, että laatan hionnan jälkeen pölyt olisi varmaan mukavampi imuroida pois. Valitettavasti en enää muista, mistä blogista tuon havainnon kaivoin, mutta kiitokset kuitenkin kyseisen huomion tekijälle. Imuri oli oiva työväline, joskin sen jäljiltä lattiaan jäi ohut pölykerros, joka pitää myöhemmin harjata pois.

Vastaava mestari varoitteli hiomakoneen käyttäytymisestä ja käski varoa aluksi seiniä. Myös konevuokraamosta sain samat ohjeet; aloita keskeltä lattiaa. Tosiaan, vehje repi ja tempoi ihan riittävästi ja olin ihan helisemässä. Tuumailin, että tuli otettua paska nakki itselle, olisi kannattanut ennemmin teettää hionta ulkopuolisella. Laitteen aisan säätely kuitenkin auttoi lopulta asiaa ja löysin sellaisen tavan käsitellä konetta, että hionta alkoi käydä melkoisen joutuisasti. Taisin sitten hioa hieman runsaalla kädellä, koska konevuokraamossa mittasivat kiven ainakin kolmeen kertaan, kun kuluma näytti niin isolta. Anyway, hintaa hiomakoneen ja imurin vuokralle tuli noin 100 €, joten tuskin olisin saanut hiontaa sillä hintaa ulkopuoliselta.

Yritin torstaina hakea vielä kaakelilujaa kylppäriä varten, mutta se sitten jäi yritykseksi. Kangasalan Rautia ei pidä kyseistä levyä varastossa, Kaukajärvellä oli neljä levyä ja Messupuu oli kiinni. Soitin vielä Pälkäneen Rautiaan, mutta hekään eivät pidä kaakelilujaa varastossa. Kaikki taitavat rakentaa märkätilat kahi-tiilestä. Olen siis rakentamisessa varsinainen vastarannan kiiski.

Perjantaiksi värväsin Merjan pikkuveljen (Atte) kantoavuksi raahaamaan torstaina saapuneet kipsilevyt sisätiloihin. Seinälevyjä taisi olla 120 kpl (eli kaksi nippua) ja kattolevyjä vajaa nippu. Oli siinä raahaamista!


Siiri ja Säde laittoivat Siirin mukaan lattialämmöt päälle, eli rupelsivat lattialämmityksen jakotukkien kanssa.
Säde "kekkerellä", eli mehutauolla.
Tänään aloimme Aten kanssa mittailla keveiden väliseinien paikkoja. Mittominen vei aika paljon aikaa, mutta lopulta pääsimme myös väliseinien kimppuun. Vain olohuoneen ja työhuoneen väliseen seinään tuli 10 mm  terästartunnat lattiasta, muut alajuoksut liimattiin Sikan liimamassalla. Kylppärin metallirankaseinät jäi vielä liimaamatta, koska liimamassa loppui kesken.

Tontilla kävi kova hulina, kun Heikki ja vähän ajan päästä myös Mano ja Harri tömähtivät paikalle. olikin hyvä, että väkeä riitti, koska eräs tohtori oli katkonut väliseinätolpat liian pitkiksi. Vaikka veljeäni mukaillen "pitkä on pitkä, mutta lyhyttä voidaan jatkaa", saimme yhteistuumin olohuoneen ja työhuoneen välisen seinän paikoilleen.

Kun "ylimääräinen" miesväki oli jo pistunut paikalta, Merja ja tytöt saapuvat tarkastelemaan työn etenemistä. Merja auttoi seinien nostamisessa. Tätä väliseinähommaa ei olisi kyllä millään kyennyt tekemään yksin.

Tässä nikkaroidaan keittiön ja eteisen väliseinäpätkää.
Tässä asennetaan edellistä. Tikkailtahan ei työskennellä! (ainakaan, jos niitä ei ole)
Säde ja Siiri harjailivat betonipölyä.
Säde auttoi seinien kasaamisessa.

Päivän päätteeksi vain saunan puuväliseinät oli tekemättä. Työn tohinassa nikkaroin vessan seinät komeasti k600 -jaolla, vaikka laatoitettavaan seinään jaon pitäisi olla k400. Niinpä huomenissa pitää lisätä seinään pari tolppaa. Samoin havaitsin, että ainakin osissa sinistä olisi kannattanut seinien risteyskohtaan jättää kipsilevylle rako. Nyt pitää neppailla vähän ylimääräistä tukea ja levyjä pitää halkoa vähän enemmän. Eiköhän tälläkin silti pärjätä.

Huomenna jatkamme vielä väliseinien parissa. Ensi viikolla pitää kuitenkin muistaa tehdä läpiviennit katolle, vaikka levyttäminen kiinnostaisi kyllä enemmän :) Kiitokset Atelle tästä ja eilisestä päivästä, taidan työllistää häntä jatkossakin!

torstai 20. kesäkuuta 2013

Sauna- ja kylppärisuunnitelma

Sauna on kai niitä talon viimeisenä valmistuvia osia. Kun huomenissa tupaan kannetaan välisenämateriaalit ja seinät alkavat nousta, on pakko kuitenkin uhrata pieni ajatus myös saunalle ja kylpyhuoneelle. Tämä siksi, että olemme ihan alusta asti pohtineet lasiseinän laittamista saunaan. Jos sen laittaa, pitää seinät rakentaa sen mukaan. Siksipä kuluneella viikolla pohdimme saunakuviot tältä osin selväksi.

Löysin blogin, jossa saunassa on lasiseinä ja ovi on toteutettu liukuovella http://tarinoitatalosta.blogspot.fi/search/label/sauna . Kyseiset rakentajat olivat hankkineet seinän Lasina -nimisestä firmasta. Itse olen nyt ihastunut ajatukseen, että kylppärin ja saunan katto on yhtenäisiä, eli lasiseinä on koko korkeudella lattiasta kattoon. Niin se on tehtävä.

Toinen pohdittava asia oli suihkuseinä suihkun ja wc-pytyn väliin. Merja on viehtynyt lasitiiliin, eikä itsellänikään ole mitään niitä vastaan. Pieni googlettaminen kuitenkin paljasti, ettei sellaisen askartelu ole järkevää työn hankaluuden ja rakennelman hinnan takia. Niinpä aloin miettiä laatoitettavan seinän tekemistä. Nähtävästi lasiset suihkuseinäkin ovat kuitenkin kehittyneet hieman. Nyt on saatavilla lasisia suihkuseiniä, jotka yltävät lattiasta kattoon ja seinässä ei ole mitään rumia kehyksiä, ks. esim. Lasina. Taidamme siis mennä tällaisella yhdistelmällä. lasit kirkkaana ilman sävyjä.

En tosin kysynyt tarjouksia vielä kyseisistä kilkkeistä, mutta kuvittelisin saunan seinän olevan tonnin luokkaa. Kysellään tarjoukset sitten, kun on tarkat mitat tiedossa. Meillä on budjetissa aika paljon varattuna rahaa kiukaaseen, joten tingitään siitä mieluummin ja hankitaan nämä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Taas ulkovuoria

Siiri tuli tänään isin kaveriksi työmaalle. Siiri rakenteli pesiä muurahaisille. Isi sai taas pätkän ulkovuoria valmiiksi.



Näistä kuvista katsottuna urakka tällä seinustalla ei ole erityisen paha. Seinä on kuitenkin hurjan korkea, joten telineet alkavat olla melkoisen "must". Suunnittelin, että päätykolmioiden vuorin ja katon pintahuovan voisi asentaa samalla telinevuokralla. Turvavaljaat on ainakin pakko hankkia piakkoin, jotta saan läpiviennit katolle askarreltua.

Huomenna pitää taas häiriköidä pääsuunnittelijaa ja tiedustella järkevää jatkokuviota.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kuraa lattialla

Heräsin perjantaina "aamulla" klo 04:45 karmaisevaan tunteeseen, että putkitin betonilaatan mittauspaikat hutiloiden. Tarkkakorvaisimmat saattoivat viime bloggauksesta havaita, etten laittanut yhtään putkea niin, että kosteuden voi mitata laatan ja 30 mm eristeen rajapinnasta. Tämä amatöörimäinen virhe tutkimusjärjestelyissä johti siihen, että lähdin tontille viideltä ja korjasin tilanteen. Eli voimme seurata kosteuksia kolmesta mittauspisteestä.


Keittiön ja kodinhoitohuoneen pisteissä voidaan mitata soran ja 100 mm eristeen välistä, 100 mm ja 30 mm  eristeiden välistä ja laatan ja 30 mm  eristeen välistä. Siirin huoneesta voidaan mitata kosteus laatan ja 30 mm eristeen välistä ja kahden eristekerroksen välistä.

Yhdeksän aikoihin ajelimme tontille tarkastamaan tilannetta. Siiri ilmoitti matkalla, että haluaa odotella autossa. Mutta kun tontilla oli pekoniauto, Siiri ilmoitti, että hän tulee isin kanssa katsomaan talolle :)



Lattiavalun hoiti Betonityö Nurminen. Nurmisen kanssa jutustellessa selvisi, että hän oli käynyt torstaina tarkastelemassa työmaata. Hän oli havainnut, etä saunan kuivakaivo oli liian korkealla, ja varsin ystävällisesti hän oli korjannut koron oikein. Tällaisia urakoitsijoita lisää, kiitos!

Sovimme Nurmisen kanssa, että he levittävät betonin pinnalle hoitoaineen, joka estää betonin liian nopean kuivumisen, joka taasen haittaisi betonin kovettumista. Betonin kovettuminen on nähkääs kemiallinen reaktio, joka vaatii vettä lähtöaineena :) Hoitoaineen sijaan laatan päälle olisi voinut lattaa myös muovin, mutta tällä kertaa ei pysty kykenemään.



Laatassa pitäisi olla kallistukset oikein. Ainakin merkkailin saunan väliseinien nurkat harjateräksellä siten, että betonimiehet saavat tehtyä kallistukset kerralla oikein. (Itse en tällaiseen nerokkuuteen kyennyt, vastaavalla mestarilla oli tässä ideassa taas näppinsä pelissä.)

Tontilta lähtiessä tajusin, että eihän me sitten laitettukaan lattikaivoa vessaan, vaikka piti. En ollut tätä tajunnut aikaisemmin ja nyt on myöhäistä tehdä asialle mitään. Ohimenevän hetken mietin lattian piikkaamista. Luulen kuitenkin, että tämän kanssa on vain elettävä.

Tänään kävimme tyttöjen kanssa tekemässä taas yhden kaatopaikkakuorman, joka pitää kuskata Tarastejärvelle maanantaina.

Tilasin viime maanantaina Talotekolta väliseinämateriaalit. Tavarat tulevat ensi viikon perjantaina. Samalla sain kuulla, että Pihlalta on tilattu uusi kynnys etuoveen ja ikkunoihin on samalla tilattu uusia sisäpuitteita ja ulkolistoja. Toimitusajasta ei ollut vielä tietoa, mutta reklamaatiot ovat kuulemma tehtaalla etusijalla. Toivottavasti saamme pian etuoven paikoilleen.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Raurottaja

Maanantaina kävi putkari vetämässä lämminvesiputket ja lattiakaivot paikoilleen. Sen jälkeen sain askarreltua loput 30 mm levyt lattiaan. Homma meni kirjaimellisesti askarteluksi, kun levymäärä oli laskettu tosi täpärälle. Asiaa ei helpottanut yhtään, että kymmenkunta levyä oli liimautunut kahden levyn yksiköksi. Nämä tuplalevyt piti splitata väkivalloin. Kun urakasta oli jäljellä wc, vaatehuone, sauna, tekninen tila ja meidän makuuhuone, levitin loput levyt lattialle suunnilleen paikoilleen ja laskin, että ainakin neljä levyä jää vajaaksi. Aloin kuitenkin liimailla levyjä paikalleen. Lämminvesiputkien kohdalla homma meni ensin hieman silputtamiseksi ja kun pääsin kylppärin ja teknisen tilan kohdalle, oli jäljellä vain kasa mosaiikkia ja hankalia putkivälejä täytettävänä. Pala kerrallaan sain alumiinieristeitä piiloon. Onneksi ilma muuttui sateiseksi ja kyseessä oli talon pimein nurkka, joten valaistuksessakaan ei ollut kehumista. Eipähän virheet näyttäneet niin pahalta.

Tiistaina lukkoseppä kävi asentamassa lukot ja helat oviin. Otimme Abloyn Sento -lukot ja painikkeet ovat Abloyn Duetto satiinikromattuna tummanharmaalla kilvellä, kuva Abloyn sivuilla. Painikkeet kyllä viimeistelevät ovet!

Eilen oli raaka päivä raksalla. Piti saada yhtä ja toista tehtyä tämän päivän lattialämmityksen asennusta varten.   Piti veistellä uretaanijämät pois lattiasta, laittaa korokkeet lattiakaivoihin, tehdä raudoitus loppuun (olimme Heikin kanssa laittaneet sunnuntaina pari verkkoa paikalleen), laittaa raudoituskorokkeet, piirtää eristeeseen väliseinät, tehdä vaatehuoneen lattialämmityksen jakotukille teline... Kun laitoin korokerenkaita lattiakaivoihin, havaitsin khh:n kaivon olevan ihan kenossa, joten piti sitten kaivaa uretaanit siitä ylös ja kikkailla kaivo suoraksi. Jossain kohtaa päivää tajusin myös, etten ollut puhkonut sokkelia porrasvarauksen kohdalta, joten siinä tuli laattaan katko. Vaikka en aluksi olisi viitsinyt, olihan sekin sitten pakko korjata.

Kun kello läheni neljää, aloin kuvitella olevani muutamaa lisäraudoitusta ja raudoituskorokkeita vaille valmis. Mitä vielä! Vastaava mestari tuli käymään ja mainitsi nipun pieniä askareita, jotka olisi fiksua tehdä ennen valua. Esimerkiksi suojata ovet ja ikkunat muovilla. Yleisesti olen ollut varsin laiska rakennusaikaisissa suojauksissa ja täytyy myöntää, että aina se on kilahtanut omaan nilkkaan. Niinpä vihdoin otin opiksi ja lähetin Merjan hakemaan muovia Rautiasta. Kelmutin puolitoistametrisen kaistaleen ulkoseiniä, jottei tarvitse sitten kihnuttaa betoniroiskeita rungosta kipsilevyjä asennettaessa. Eli kiitokset vaan Timolle vinkistä :) Päivän taittuessa iltaan sähkäri poikkesi paikalle ja saimme saarekkeen putkitukset laitettua. Pähkäilimme myös jatkoaikataulua. Tuntuu omituiselta keskustella sähkövetojen tekemisestä, kun eikös silloin hommat ala olla jo aika pitkällä?!

Niin, ja siinä iltapäiväaikaan kaveri soitti. Oli havainnut blogikuvista, että 30 mm levyt eivät olleetkaan R-laatua, vaan levyjä, joista valmistetaan Anselmia (uretaani + kipsilevy). Olin saanut vääriä levyjä ja koska R-levyt ovat itselleni varsin tuntematon tuote, en havainnut tuotteen olevan väärä. Käyttämissäni levyissä on uretaanin molemmin puolin liimattuna paperi. Betonilaatan puolella tuo ei haittaa, mutta alumiinilevyä vasten tilanne onkin hankalampi, jos sinne väliin pääsee vettä. Miten kävikin niin hyvä tuuri, että päätin vaahdottaa levyjen saumat! Olisi kyllä ollut fiksua vaihtaa nämä asentamani levyt, mutta lattialämmitysasennus ja lattiavalu oli jo buukattu tälle viikolle. Fiksu mies olisi ottanut tässä kohden aikalisän ja repinyt levyt lattiasta pois, mutta nyt aikataulu ajoi järjen ohi. Vastaavan mestarin kanssa päätimme laittaa muutaman mittauspisteen eristeisiin, jotta kosteudet saadaan mitattua laatan pinnan lisäksi myös 30 mm ja 100 mm eristeiden välistä. Laitoinpa pari pistettä myös 100 mm eristeen ja soran väliin asti. Raportoin sitten myöhemmin, rakensinko silkkoa ja sekundaa.

Tänään puhelin soi vähän ennen kasia. Lattialämmitysasentaja soitti ja epäili, etten ollut tehnyt väliseinien sokkeliin läpivientejä putkia varten. Olisivat kurkanneet radonkaistan alle :) Puoli ysiltä asennustyö oli käynnissä


ja puoli viideltä työmaa oli jo tyhjä asentajista.



Huomenna siis laatan valu.

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Lattiaeristeiden asennus etenee

Tänään sain loput 100 mm eristeet asennettua pakoilleen. Teknisen tilan ja pesuhuoneen kohdalla homma oli hieman kimuranttia, mutta sainpa nekin tehtyä.

Sitten piti jyrsiä levyyn urat lattialämmityksen syöttöputkille. Tytöt kävivät auttamassa siivoamisessa. Porasin lattialämmitysputkia varten reiät väliseinien sokkeliin.

Sitten piti aloittaa 30 mm levyn asennus. Vähän vielä mieitin levyjen vaahdottamista, kun ajattelin että se on valtava työ. Leikkelin ensin siirin huoneen levyt valmiiksi ja päätin kuitenkin kokeilla saumojen vaahdottamista. Homma sujui sen verran mukavasti, että päätin vaahdottaa koko roskan.




Jätin seinän ja levyn väliin noin sentin kolon, jonka myös vaahdotin uretaanilla. Työ sujui ihan joutuisasti. Ensimmäisen kerroksen kanssa tasottamisessa oli hirveä työ. Samoin 30 mm levyn leikkaaminen sujuu myös varsin kivasti.

Huomenna leikellään valuverkkoja tyttöjen huoneisiin ja työhuoneeseen, koskapa saan kaverin kantoavuksi. Eipä verkkoja yksin paljoa siirrellä.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lattiaeristeitä

Keskiviikkona putkimies kävi vetämässä viemärit ja kylmävesiputket. Homma sujui joutuisasti. Itse sain aloitettua lattiaeristeiden laittamista. Lattiaan tulee siis 100 mm SPU-AL levyä + 30 mm SPU-levyä kartonkipinnalla. Nämä SPU-levyt olisi kyllä jääneet laittamatta, jos ne olisi pitänyt rautakaupasta hankkia.



Sepelin tasaamisessa oli valtava työ ja sepeli pölysi varsin ikävästi. Niinpä koko mies oli harmaan kivipölyn peitossa. Kahden päivän jälkeen 100 mm levyä on alle 20 neliötä laittamatta. Siinä ohessa tein roilot khh:n ja wc:n vesijohdoille. Huomenna pääsen varmaan laittamaan 30 mm levyä tuohon päälle. Hain Honkkarista ison kasan uretaania, koska aion tiivistää tuon päällimmäisen kerroksen samalla tavalla kuin tuo seinien ja katon höyrynsulku tehdään. Ylimääräistä hommaa, mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi jonkin neuroosin vallassa :) Jos tuon 100 mm levyn olisi tiivistänyt ja teipannut, ei radonputkistoa olisi tarvittu laisinkaan.

Tänään mietin ohimennen, että talon piti tulla avaimet käteen -ratkaisuna. Miten tässä näin kävi? Noh, ensi tiistaina saadaan ainakin avaimet kätee, kun lukkoseppä tulee asentamaan helat oviin :) Ja valmiusastetodistuksen mukaan talo on 50 %:sti valmis, eli puolimatkassa huidellaan.

Tapetit

Tuli luvattua kuvia tapeteista. Mauuhuoneen tapetti löytyi Värisilmän GranDeco Sensation -tapettikirjasta. Tämä hypähti molempien silmille. Meidän perheessä molemmat osallistuvat (ainakin näennäisesti) tapettien valintaan. Toisaalta makumme on niin yksi yhteen, ettei valinta ole mikään ongelma.


Makuuhuoneen tapetti tulee saunanvastaiselle seinälle sängynpäädyn taakse.

Olohuoneeseen tapetti tulee työhuoneen ja olohuoneen väliselle seinälle, telkkarin taakse. Koska telkkari tulee tapetoidulle seinälle, pitää tapetin olla hillitty. Olohuoneeseen löytyi tyylikäs tapetti Suomen am-markkinointi Oy:n Soprano -tapettikirjasta.


Merja löysi nättiä kukkatapettia, joka  olisi sopinut loistavasti tytöille. Siiri olisi saanut tätä lilaa ja Säde vihreää.


Siiri kuitenkin haluaa ehdottomasti lilan maalatun seinän ja siihen perhostarroja. Niinpä Säde saa sitten vaaleanpunaisen seinän ja siihen jotain kivoja tarrakuvia. Merja tykästyi tuohon kukkatapettiin niin paljon, että sitä laitetaan työhuoneeseen. Mahdollisesti yhdisteltynä tuon lilan tapetin kanssa.

Meidän talon pintamateriaalit on valittu. Tsot.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Tapettikaupoilla

Siitä on jo useampi viikko, kun käytiin Oriveden Värissä ja sen reissun pohjalta valittiin laatat ja laminaatit. Lattiamateriaalit siis ovat kunnossa, mutta Pekka on useampaan otteeseen muistuttanut, että minun pitäisi poiketa katsomassa tapettivaihtoehtoja. Pekka oli edellisellä käynnillä merkinnyt joitain malleja muistiin, mutta mitään ei ollut päätettynä. Tänään sitten käytin 20 minuuttia tapettivalintaan ja päädyin kolmeen tapettikirjaan, joista valinnat hyvin todennäköisesti tehdään.

Kriteeri meidän tapetille on paksuus ja pinnan elävyys. Tykkäämme kuvioista, kiehkuroista ja kukista. Hyviä värejä voisivat olla harmaa, hopea, oranssi, turkoosi, violetti. Tällä kertaa meille ei tule mitään vihreää, sillä edellisessä kodissa oli kahdessa huoneessa limeä ja se oli aika paljon se. Samoin punainen värinä on kokeiltu, kun makuuhuoneen tapetin kukat olivat punaisia. Ruskeaa taas oli niin paljon joka puolella, että ruskeakaan tuskin on tällä kertaa meidän juttu. Ohut paperitapetti on ehdoton no no aiempien kokemustemme perusteella.

Meidän kriteerillä löytyi oikein potentiaalisia tapetteja ja voi olla, että aiemmasta suunnitelmasta poiketen myös tyttöjen huoneeseen tulee tapettia ainakin pienelle alueelle. Jää nähtäväksi, mitä Pekka ja tytöt sanovat vaihtoehdoistani, mutta eiköhän ne tapetit noissa kirjoissa ole :) Monien mielestä tapettien valinta on tosi hankalaa, mutta ei se mitään rakettitiedettä ole, ainakin jos etukäteen on jo ajatus tyylistä ja sävyistä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viemärikaivuu ja lisää ulkovuoria

Sain täksi viikonlopuksi itseäni parempaa seuraa työmaalle, kun Mikko tuli jeesimään. Eiliselle oli kuopankaivuuhommia, kun piti tehdä valmiiksi ojat putkaria varten. Kaivuu työ sujui kaksistaan paljon oletettua nopeammin, joten tänään sunnuntaina jatkoimme ulkovuorin kimpussa. Naulaimen sielunelämäkin alkoi avautua ja niinpä toimintavarmuus parani huomattavasti. Sahaustyötä helpotti lahjuksena saatu sirkkelipöytä ja olipa uusi kompurakin jo käytössä.

Varokaa, miehiä työssä!
Myös työnjohto viihtyi työmaalla.
Huomenna vastaava mestari ja Talotekon edustaja pitää lämmitysvalmisaasennuksen tarkastuksen. Putkari tulee keskiviikkona asentamaan viemäreitä. Siitä alkaakin monivaiheinen lattiavalun valmistelu.