sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Muuraushommia

Kesä hyöki päälle yhdessä yössä. Eilen juhlistin kesän alkua, kuinkas sattuikaan, rautakauppareissulla. Hain muurauslaastia, 200 mm kulmaharkkoja ja kyllästettyä 50x150 lankkua terassia varten. Ajattelin aloittaa terassien nikkarointia, kun Merjan veljen betonimylly oli lainassa toisaalla.

En ehtinyt kuin kantaa terassilankut pois kärrystä ja appiukko soitti, että mylly olisi saatavilla. Kovin jo sormet syyhyivätkin, joten muurailin yhden kierroksen valmiiksi. Suotta jätin pari senttiä säätövaraa, koska antura oli tällä kertaa todella tasainen ja suora. Paljon parempi kuin talossa.


Varmaan muuamalle illalle riittää tätä askartelua. Tuohon tulee kaksi kerrosta 200:lla ja kaksi kerrosta 150:lla harkolla. Nämä 200:set harkot tuntuu ihan mikkihiirikamalta 250:siin verrattuna. Taloja näidenki  päälle tehdään, joten ovat silti vähintäänkin riittäviä tähän ulkorakennukseen.

lauantai 10. toukokuuta 2014

Istuu kuin valettu

Torstaina aloin patistella itseäni betonin tilaamiseen. Vaan sattuipa niin kivasti, että säätiedotus lupasi sadetta seuraavsi viikoksi. Perjantaina aamulla havaitsin, että ennuste lauantaille oli pilvipoutaa, joten soitin Laurilan Betoniin ja tiedustelin, josko nopealla aikataululla olisi betonia saatavilla. Olihan sitä.

Eilen sateessa mitattiin Merjan kanssa anturamuotit tarkemmin kohdilleen. Illalla tuli vettä kaatamalla, mutta onneksi sade oli aamuksi lakannut. Muotitkaan ei täyttynyt vedellä, kun viilsin eilen muovit auki anturan pohjasta.

Varokaa miehiä työssä! 

Pyysin Heikin kaveriksi valuutalkoisiin. Appiukon epäröinnistä huolimatta anturamuotit kestivät valun komeasti. Rännillä kun valetaan, ei noin matalassa valussa hirveää painetta muoteille synny.



Huomenissa on sitten naputeltava anturan kylkeen linjalautoja muurausta varten. Tuoreeseen betoniin naula vielä uppoaa, maanantaina on jo myöhäistä.

torstai 1. toukokuuta 2014

Valu lähenee

Hitaastihan tämä etenee, mutta etenee kuitenkin. Askartelin eristeet pilarianturoiden pohjalle. Väänsin myös raudat valmiiksi muotteihin. Kaikki perintönä saatu sidontalanka tuli käytettyä talon anturoihin, joten huomenna on tiedossa rautakauppareissu.


Aluksi ajattelin suoristaa rakennuksen anturamuotin murskeella, mutta sehän toimi kuin kertakäyttölusikka naudanfileeseen. Onneksi pressun alta löytyi (homeista) 30 mm lautaa. Päätin käyttää sitä, jotta anturan pinnasta tulee edes melkein suora. Pohjassa oli heittoa enimmillään yli 60 mm. Sellaista alkaa olla aika paha kompensoida muuratessa. Onnistuu toki, mutta tässä vaiheessa sujui helpommin.

Seuraavaksi pilarianturoiden raudat pitää sitoa ja muotit laittaa paikoilleen. Sen jälkeen muovi rakennuksen anturamuottiin ja raudat perään. Sitähän voisi ensi viikolla valaa anturat, jos sunnuntaina ehtii askarrella tämän parissa.