tiistai 30. lokakuuta 2012

Kotirintamalta (ei mitään) uutta

Aika laiskasti on tullut tänne kirjoiteltua mitään juttuja. Päivitelläänpä siis tilannetta hieman.

Intoa täynnä kiikuttelin suunnitelmamme kuntaan rakennustarkastajalle nähtäväksi. Halusimme mielipiteen suunnitelmista ennen tarjousten kyselemistä. Tai no, ehtihän Jetta tehdä tarjouksenkin, mutta siitä vähän myöhemmin. Touhua täynnä kiikuttelin kuvat kuntaan, mutta vastaanotto olikin hieman yllättävä. Tarkastaja totesi palaavansa asiaan seuraavalla viikolla, kun kerroin, että suunnitelmamme ei noudata kaavaa. Olisin mielelläni halunnut keskustella asiasta ja kuulla rakentavaa palautetta suunnitelmista.

Noh, sain sitten seuraavalla viikolla tarkastajalta sähköpostia, jossa todettiin kylmästi, että rakennukselle ei saa lupaa, koska kerrosluku ja kattomalli poikkeavat kaavasta. Ei siis niin rakentavaa palautetta. Olin kuitenkin etukäteen kysellyt kunnasta heidän suhtautumistaan kerrosluvusta poikkeamiseen. Nyt en saanut mitään neuvoa siitä, millaisilla muutoksilla talomme saisi luvan. Niinpä piti tehdä hieman salapoliisintyötä. Soitin eräälle entiselle melkein naapurille, jonka Merja tiesi rakentaneen yksikerroksisen talon alueella, jossa kaava vaatii 1,5 kerrosta. Sainkin hyviä ajatuksia rakentamisesta, joten nöyrä kumarrus kyseiselle henkilölle.

Uusin eväin soittelin sitten rakennustarkastajalle ja kun riittävästi kyseli sitä sun tätä, sain joitain vastauksiakin. Silti tuntui vähän siltä, että pitää itse arvata, mitä muutoksia tarkastaja haluaa, jotta rakennuksesta tulee hyväksyttävä. Pidän tätä hieman outona tapana toimia, eikös kunnan virkamiesten pitäisi jeesiä suunnitelmien kanssa? Niin tai näin, ei auta itku, ei poru. Ja tappelemalla asia tuskin tulee sen helpommaksi.

Onneksi Taloteon kaverilla oli heti ajatuksia tilanteen korjaamiseksi. Ajatukset kuulostivat hyviltä ja niinpä jäimme odottelemaan uusia suunnitelmia. Tällä viikolla saimmekin sitten uudet kuvat. Nyt suunnitelmiin lisättiin yläkertavaraus ja talo sai hieman uutta muotoa.




Talo näyttää nyt vieläkin paremmalta ja mikä parasta, alakerta ei muuttunut pohjaratkaisultaan laisinkaan!  Portaikon paikka on ulko-ovelta katsottuna toisen makuuhuoneen paikalla. Eli jos yläkerta otetaan käyttöön, lohkaistaan toinen makuuhuone portaille ja tilalle jää vielä valtaisa vaate- tai työhuone.

Taloteon myyjä lupasi käydä näyttämässä uusia suunnitelmia kunnassa puolestamme. Siitä on varmasti suurempi hyöty, kuin jos olisin itse mennyt paikalle ja koittanut setviä juttuja. Olemme saaneet ihan käsittämättömän hyvää palvelua Taloteolta tähän mennessä.

Kuten mainitsin, sain alkuperäisestä suunnitelmasta tarjouksen Jetalta. Jos tarjouksen olisi hyväksynyt tämän vuoden puolella, olisi saanut talon passiivitasoisena matalaenergiaratkaisun hinnalla. Hinta tosin oli niin suolainen, että taisi olla tämä etu sisällytetty hintaan valmiiksi. Hieman alkoi ärsyttää Jetan edustajan prässäävä tapa hoitaa asioita ja toisaalta suhtautuminen suunnitelmien muutoksiin... Hieman alkaa tuntua siltä, ettei Jetta tee meidän taloa, mutta katsotaanpa nyt vielä.

Kolmantena vaihtoehtona meillä on Trendikoti Hämeenlinnasta. Sielläkin saimme hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Tähänastisten kokemusten perusteella sanoisin, että talotehtaat (Kastelli, Jetta, Designtalo, Dekotalo...) rakentavat taloja ja Trendikoti ja Taloteko koteja. Siinä on pieni, mutta selvä ero. Tämä mielipide siis sen perusteella, miten osaavia myyjät ovat ja miten he suhtautuvat asiakkaisiin. Talotehtailla tuntuu homma olevan nimenomaan myymistä, ei palvelemista. Pakastimia myydään, ei taloja. Ainakaan meille. Katsotaan sitten, miten karsimamme kolmikon hinta kohtaa budjettimme.

Käväisimme myös Asta-messuilla. Sieltä saaliina oli Talobit, joka tekee kaiken talotekniikan (LVIS+automaatio) alusta loppuun. Houkutteleva konsepti. Kävimme tapaamassa heitäkin jo. Hyvää heillä on ainakin avoin hinnoittelupolitiikka. Saimme jo alustavaa hintaakin talotekniikalle. Ongelmaksi jää selvitellä, onko hinnassa miten kovin ilmaa.

Samoin saimme suunnitelmat ja hinnan myös Keittiökalustetukulta. Kummassakaan ei ollut valittamisen varaa.

Vielä kävimme ihmettelemässä tontilla puiden kaatamista. Päätimme, että ensi viikonloppuna kaadellaan puut pois. Käytännössä tontille ei jää yhtään isoa puuta. Tontti on kuitenkin pieni ja on tullut nähtyä, millaisia ongelmia pahoihin paikkoihin jätetyt puut tuottavat, joten laitetaan kaikki nurin.


Kuvan vasemmassa reunassa näkyy naapurin kaivamaa talonpohjaa. Naapuri rakentaa talonsa itse pitkästä tavarasta. Saas nähdä, kumpi muuttaa ensin. Kahdella muulla tontilla ei ole tapahtunut vielä mitään.

-Pekka