sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Maalari maalasi...

Siiri on pitkään haaveillut oman huoneensa maalaamisesta. Viimein koitti päivä, jolloin Siiri pääsi maalaamaan. Tirppa jaksoikin sitten maalata oman huoneensa lisäksi Säteen huoneen seinät omalta työskentelykorkeudeltaan!


Tänään talolla olikin sitten taas lämpöä. Mittari näytti 22,5 astetta, joten säädin pumpulta lämpöjä hieman matalammaksi. Ainakin toistaiseksi lämmitysongelma näyttäisi ratkenneen.

Valitsimme seinien yleisväriksi valkoisen sijaan vaaleanharmaan (NCS S 1000-N). Sävy ei olutkaan niin vaalea kuin olimme kuvitelleet. Vähän aloin empiä kyseisen värin soveltuvuutta olohuoneeseen. Voi tosin olla, että kuivuessaan sävy haalenee. Päätimme kuitenkin miettiä sävyn käyttöä olohuoneessa vielä uudelleen, kun saamme mauuhuoneiden seinät maalattua valmiiksi ja olohuoneen pohjamaalattua.

Haaste Risu Casalta

Sain Risu Casalta haasteen.

Haasteen säännöt:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 uutta kysymystä haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisinhaastamista.


11 asiaa minusta:

1. Rakentamisesta ja remontoimisesta näyttää tulleen minulle paha tapa.
2. Kirjoitan tällä koneella ihan keturalleen. Yleisimmin sanoista jää pois kirjaimia. Syytän läppärin näppäimistöä.
3. Vaihdan aina vaimon saumuriin langat.
4. Haluaisin harrastaa lenkkeilyä, mutta en saa aikaiseksi.
5. Opiskelukaverit asustelevat nykyään turhan kaukana.
6. Opiskelin pidemmälle kuin olin suunnitellut.
7. Meidän ei koskaan pitänyt muuttaa omakotitaloon.
8. Haluaisin oman puutyöverstaan.
9. Mielestäni politikot eivät ole nykyään riittävän rohkeita yrittääkseen ratkaista ongelmia, vaan he tyytyvät siirtämään ne tuleville sukupolville.
10. Olen teini-ikäisestä asti haaveillut Sveitsissä asumisesta.
11. En pidä koirista.

Kysymykset Risu Casalta

1. Lempivärisi? Punainen, musta, valkoinen.
2. Kirjat vai aikakausilehdet? Kirjat, joskin olen laiska lukija.
3. Mistä asioista tykkäät keskustella? Tekniikasta, politiikasta, taloudesta, rakentamisesta...
4. Jos sinulla olisi enemmän aikaa mitä tekisit? Tylsistyisin.
5. Bravuurisi ruuanlaitossa? Lasagne.
6. Minkä tavara/vaateostoksen olet viimeksi tehnyt? Ostin Docker'sin kengät Prisman alesta.
7. Mihin toivoisit muutosta? Työpaikkaan.
8. Tulppaani vai Ruusu? Ruusu.
9. Mikä eläin olisit, miksi? Tärppä Nalle Puh -saduista. Tärppä kuulostaa hauskalta.
10. Urheilu vai musiikki? Musiikki.
11. Mistä asioista saat voimaa? Meidän lapsista. Uskon, että molempien vuoksi kannattaa jaksaa eteenpäin, vaikka muuten vähän hommat tökkisivätkin. Vaimo on myös hyvä voimanlähde.

Uudet kysymykset haastetuille:

1. Missä asuisit, jos saisit valita vapaasti ilman rajoituksia?
2. Miksi bloggaat?
3. Auto vai polkupyörä?
4. Kortti vai käteinen?
5. Käytkö usein elokuvissa?
6. Jason Statham vai Bruce Willis?
7. Oletko onnellinen?
8. Meri vai järvi?
9. Suunnitteletko oman talon rakentamista?
10. Pidätkö nykyajasta, vai eläisitkö mieluummine vaikkapa 80-luvulla?
11. Valitatko mieluusti vaikeuksia, vai etsitkö elämästä aina jotain positiivista?

Haastan seuraavat blogit:

lauantai 28. syyskuuta 2013

Valmis takka

Muurari kävi perjantaina viimeistelemässä takan. Lopputulos on mitä parhain.


Tänään polton ensimmäiset kapulat pesässä, joten takka on nyt virallisesti otettu myös käyttöön. Takan valmistuminen antoi peintä lisäpotkua omaankin tekemiseen. Kyllä se (talo) tästä valmistuu.

Toki talolla on tapahtunut muutakin. Sain oiottua kylppälin seinän.


Heikin kanssa asennettiin kaakelilujat seiniin. Nyt kylpyhuonekin eteni ihan mukavasti.


Samassa tohinassa hain puutavaraa alaslaskuja varten Byggmaxista, joka avasi ovensa Kangasalla tässä loppukesästä. Vielä heitin muutaman ajatuksen lauteiden muotoon sekä saunan valaistukseen ja niinpä sauna ja kylpyhuone odottelevat tällä hetkellä uretaanilevyjä seiniin ja kattoon.



Aloitin myös maalausurakan. Eteistä ja olohuonetta lukuun ottamatta kaikki tilat on nyt kokonaan pohjamaalattu. Samaisista tiloista on myös katot maalattuina. Vielä kahden pintamaalikerroksen jälkeenkin katot vaikuttivat hieman laikukkailta, joten vetelin varmuudeksi kolmannen kerroksen päälle. Enää en tihrustele kattoja sen enempää, vaan annan niiden olla sellaisia kuin niistä tuli. Seuraavaksi maalaan samaisten tilojen seinät valmiiksi, jotta tavarat voi siirrellä makuuhuoneisiin pois saunasta ja vessasta.

Tämän kaiken lisäksi olen paininut lämmityksen kanssa. Viime viikolla talossa oli järjestöin 13-14 astetta "lämmintä". Lopulta soitin Kotiloimun Lindströmmille ja yritimme pariin otteeseen säätää pumpun asetuksia. Tästä ei ollut kuitenkaan apua. Perjantaina tutkailin jakotukkeja hieman tarkemmin ja aloin ihmetellä, kun virtausmittarit näyttivät nollaa. Taas soitto Lindströmmille ja niin asiat alkoivat selvitä, muutaman mutkan kautta toki. Lattiassa ei tosiaan vaikuttanut olevan kiertoa laisinkaan. Onneksi pumppuasentajat ehtivät poiketa talolle samana päivänä. Heidän tullessa paikalle pumppukin jo herjaili matalasta paineesta, eli lattiapiiri piti täyttää uudelleen. Valitettavasti meidän tienoolta oli vedet poikki. Putkimiehet jättivät letkun paikoilleen, jotta sain täyttää järjestelmän, kun vedet tulivat takaisin.

Tänään aamulla ei talolla kuitenkaan ollut kuin se samat 13 astetta. Pumppu oli ok, paine oli laskenut vain hieman. Niinpä tarkastelin jakotukkeja hieman tarkemmin. Virtaukset näyttivät vieläkin nollaa, joten aloin rupeltaa virtausruuveja. Ja avot, kohina vain kävi, kun vesi lähti kiertämään! Olin talolla muutaman tunnin ja sillä aikaa lämpö nousi jo muutaman asteen kymmenyksen. Kun poikkesin talolla uudestaan illalla, oli lämpö "jo" 15 astetta. Eli ainakin toistaiseksi ongelma näyttäisi ratkaistulta.

Vielä tosin ihmetyttää, mihin ne paineet oikein katosivat. Tästäkin minulla on teoria, mutta pitää seurata tilannetta, ennen kuin lähtee asiaa sen enempää arvaamaan.

torstai 26. syyskuuta 2013

Lopulliset kalustekuvat

Nyt kun keittiökaapit ja muut kodin kiintokalusteet on tilattu ja toimitusaika sovittu (viikko 42), voinkin sopivasti blogata lopulliset kuvat.

Keittiöön tuli lopulta vain pieniä muutoksia.




Kodinhoitohuoneesta tulee lopulta tällainen. Olisimme mielellään, tai siis Merja olisi mielellään halunnut koneet vierekkäin hieman irti lattiasta. Käytännössä tuon toteuttaminen osoittautui hankalaksi, joten tornilla mennään. Pesuallas tulee oikeaan reunaan.


Kodinhoitohuoneen kaappiriviin saatiin tarkastusmittauksissa sovitettua yksi kaappi lisää.


Vessaan otettiin peili. Muuten kokoonpano pysyi samana.


Kävin tänään Oriveden Värissä hakemassa maaleja. Tai minun piti hakee maaleja, mutta mukaan tuli myös vesieristeet ja iso kasa muuta tavaraa. kaikki toki tarpeellista. Varasin samalla meille kiukaan, kun Värissä oli tyrkyllä Tulikiven Sumu mustana. Tuo on malliltaan täsmälleen sitä, mitä halusimmekin. Siihen vielä valkoiset kivet ja valmista on.
Kuva Tulikiven nettisivuilta,  www.tulikivi.fi
Takkamuurari soitti ja sovimme, että hän tulee huomenna viimeistelemään takan. Laitan kuvia sitten lopputuloksesta.

torstai 19. syyskuuta 2013

Sitten siisteihin sisätöihin

Nyt on nimittäin niin, että ulkopuolella on kirves lyöty kantoon riittävän monta kertaa. Elikkäs. Talo alkaa olla ulkoa valmis. Lukuun ottamatta terassia, portaita, maalamista, ulkovaloja... No, ymmärsitte varmaan yskän kuitenkin.

Tiistaina havaitsin, että pohjamaalattu lauta loppuu väkisinkin kesken. Soitin Talotekolle ja siinähän sitten samalla paljastui, että olin tehnyt nurkat järeämmästä tavarasta kuin oli tarkoitus. Olin toki lueskellut ohjeprujun useaan otteeseen läpi, mutta kun 18 x 95 kokoinen tavara, josta räystäslaudoitus tehtiin, oli jo melkein loppu, ajattelin, että nurkat ja smyygit tulee samasta 25 x 140 tavarasta. Noh, Talotekolta luvattiin kuitenkin tuota järeämpää lautaa lisää, jottei minun tarvinnut alkaa repiä valmiita nurkkia auki. Sovimme kuitenkin, että haen itse tavaran heidän käyttämältään sahalta Ylöjärven nurkilta. Samalla sain sovittua, että haen Talotekon varastolta lisää 20 x 95 lautaa, koska joudun oikomaan sillä hieman kylppärin seinää. Tähän palaan varmaan huomenissa, kun siirryn askartelemaan kylppäriä.

Tänään ajelin puunhakureissulla. Silti sain askarreltua loput nurkat ja smyygit valmiiksi.

Tällainen siitä nyt sitten tuli.

Kuva vakiopaikalta




Etuovi.com

Taisin luvata detaljia tuosta seinän ja katon yhtymäkohdasta. En tiedä, kiinnostaako se ketään, mitta laitetaan kuvat nyt tähän kuitenkin.

Kodinhoitohuoneen pääty
Etuoven pääty
Vielä kun joku jaksais purkaa noi metallitelineet talvisäilytystä varten, latoa laudat paremmin kasaan ja peitellä kaikki raksamateriaalit pressulla, olisi homma ulkotöiden osalta melkein paketissa. Oikeastaan vain pari pakollista juttua tulee mieleen, toinen on jonkinlaisten portaiden askartelu (probably àla trukkilava) ja ulkorakennuksen pohjan nostattaminen tulvan välttämiseksi.

Virittelin tänään kosteusmittarin sisälle. Ilmankosteus oli 67 %. Samalla laitoin vastaavan mestarin tuoman kanavapuhaltimen pörräämään liesituulettimen poistoputkeen. Saas nähdä, millainen on vaikutus.

Huomenna siirryn kylppärin kimppuun. Varasin jo Heikin kaveriksi kivilevyjen nostelua varten.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Räystäät valmiit

Tänään sain räystäslaudoituksen valmiiksi. Homma meinasi mennä törimiseksi mutta valmista tuli.


Heikki sattui työmaalle sopivasti aamulla ja niinpä pyysin häntä telineiden kaatoavuksi iltapäivälle.


Korjasin kodinhoitohuoneen oven puolelta räystäslaudoituksen siten, että sain askarreltua luukunkin valmiiksi.


Ikkunasmyygit näyttävät istuvan ihan hyvin. Hieman olin huolissani tuosta lautojen päiden ja smyygin yhtymäkohdasta.


Stay tooned for more updates.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Ulkovuori on valmis!

Näyttää ja tuntuu hyvältä. On hienoa saada asioita valmiiksi.


Huomenna aion tehdä viimeiset pätkät räystäslaudoitusta ja jatkaa smyygien ja nurkkalautojen parissa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Virallisesti kuivaa

Aamulla sitten mitattiin kosteudet porarei'istä. Vastaava mestari kysyi arviotani kosteudesta. Epäilin noin 90 %:a. Niinpä yllätys oli melkoinen, kun kylpyhuoneen mittauspisteessä kosteus oli 82,8 %.

Kylpyhuone
Kodinhoitohuoneessa oli vieläkin kuivempaa, tulos 80,2 %. Se tarkoittaa, että meidän lattiat on jo nyt rakentamisohjeen rajan (85 %) alle, eli virallisen kannan mukaan päällystettävissä. Kuten lauantaina kirjoitin, olen rauhallisin mielin lattiasta, jos kosteudet ovat ~75 %, kun ne pinnoitetaan. Tämänpäiväisen tiedon mukaan tuo ei tule olemaan ongelma. Mestarin kanssa keskustelimme jo perjantaina, että lattian lämpöä voisi vähän nostaa, joten asetin tänään pumpulta lämmöt 20 asteesta 22 asteeseen.

Jännänä yksityiskohtana mainittakoon, että kylpyhuoneen lattiaa mitatessa mittarin tasaantumista odotellessa havaitsimme, että vaatehuoneen jakotukilla menovesi huiteli 40 asteessa. Kodinhoitohuoneessa lämmöt olivat matalammalla. Hetken kuluttua lämpötila tasaantui takaisin 20 asteen nurkille. En ole aiemmin huomannut moista, joskin olen vain satunnaisesti vilkuillut jakotukkesa, joissa kummassakin siis on meno- ja paluuputkelle lämpömittari.

Kodinhoitohuone
Sitten syösyin katolle ja askartelin kattopellit paikoilleen. Katto oli vähän liukas kosteuden takia, mutta silti tuo homma sujui ongelmitta.

Seuraavana oli vuorossa takapäädyn seinäpelti, jonka väkertäminen oli huomattavasti helpompaa kuin etupuolella. Kyllä nämä pitäisi vain harjoitella takapuolella ja tehdä sitten paremin etupuolelle :) Iltpäivällä alkoi tihuttamaan ja pitkästä aikaa sade katkaisi työnteon. Lopuksi vein vielä kuorman kaatopaikalle.


Nopeasti arvioituna ulkovuorin, räystäslautojen ja nurkkalautojen parissa menee vielä kolmisen päivää.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Huopakatto on valmis!

Tilatusta 80 paketista (240 m2) jäi yli 4 (12 m2). Nauloja meni noin 15 kg. Nyt se on tehty.

Ei mulla muuta.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Lottoarvonnassa lattian kosteudet

Eilen mittasimme ensimmäisen kerran kosteudet valuun asentamistani mittauspisteistä. Lattia valettiin 15.6., eli lattia on nyt kuivunut tasan 12 viikkoa. Lattiaa on lämmitetty 11 päivää 20,0 °C:een menovedellä. Mittaukset tehtiin Vaisalan kosteusmittarilla. Tulokset ovat seuraavat.

Kodinhoitohuone:
  • laatta / 30 mm eriste: lämpötila 19,9 °C, kosteus 78,8 %
  • 30 mm eriste / 100 mm eriste: 19,1 °C, 78,6 %
  • 100 mm eriste / sepeli: 14,9 °C, 79,9 %
Keittiö:
  • laatta / 30 mm eriste: 18,6 °C, 81,6 %
  • 30 mm eriste / 100 mm eriste: 18,0 °C, 76,2 %
  • 100 mm eriste / sepeli: 15,8 °C, 77,5 %
Siirin huone:
  • laatta / 30 mm eriste: 18,7 °C, 79,9 %
  • 30 mm eriste / 100 mm eriste: 18,5 °C, 70,9 %

Ensimmäinen johtopäätös on, että lattiaeristeet näyttäisivät todistettavasti pitävän lämpöä. Ihan kiva :) Toisekseen lattian lämpötila on keskellä taloa (kodinhoitohuone) korkeampi kuin reunoilla (keittiö ja Siirin huone). Tämä johtunee siitä, että kodinhoitohuone on mittauspisteistä lähimpänä jakotukkia. Keittiön ja kodinhoitohuoneen mittausten eroja vertailtaessa nähdään myös, että maa on viileämpää talon keskellä. Tuo asteen ero voisi selittyä sillä, että aurinko paistaa melkein koko päivän talon sokkeliin keittiön puolelle. 

Eristeiden välissä kosteus on pienempi kuin eristeen ja betonilaatan välissä. Kodinhoitohuoneessa tämä ero on pienin, joten siellä on voinut päästä vettä valun yhteydessä eristeiden väliin.

Mielenkiinnolla jään odottamaan ensi maanantaita, jolloin paljastuu betonin kosteuden tällä hetkellä. Teoriassa betonilaatta vaatii kuivuakseen yhden viikon / cm. Näin ollen meillä lattia (10 cm laatta) olisi kuiva, jos kuivumisolosuhteet olisivat optimaaliset. Näin ei tietystikään ole, koska kesällä ilmankosteus on varsin korkea ja se hidastaa kuivumista merkittävästi. Todettakoon vielä, että rakennusohjeen mukaan lattian voi päällystää, jos laatan kosteus on alle 85 % (tosin ainakin palaparketti vaatii kuivemman lattian). Töiden puolesta sanoisin tuon 85 %:n olevan liian märkä. Kosteuden pitäisi olla jossain 75 %:n luokissa, jotta oltaisiin turvallisilla vesillä. Tämä on sellainen asia, jossa ei kannattaisi hosua, mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että tuskin alan itsekään odottelemaan ylimääräisiä, jos pitää valita muuttopäivän ja kuvuuden välillä. Meillä on tosin nyt lämmöt päällä ja maanantaina laitetaan kanavapuhallin keittiön poistoputkeen. Näin saadaan lattiaan lämpöä ja sisäilma liikkeelle, joten laatan kuivumisen pitäisi nopeutua. Hätätapauksessa voidaan harkita myös sisäilman kuivattamista.

Itäblokin meininki

Nyt nimittäin alkaa tölli näyttää hyvältä kadun suuntaan. Ei puhuta siitä takapuolesta midis.

Eli tänään nikkaroin ensimmäiset smyygit yläkerran ikkunaan ja laitoin etuoven nurkille räystäslaudan paikoilleen. Komiaa on.


Smyygien kanssa oli jännää. Emme halunneet ikkunoihin vuorilautoja, joten mikään ei peitä vuorilautojen virheitä. En ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, mutta etäämmältä ratkaisu näyttää kuitenkin hyvältä. Pitää askarrella loputkin ikkunat ja katsoa sitten, onko lopuutulos kelvollinen vaiko ei.


Ikkunan yläpuolelle oli keksittävä jokin hyvä ratkaisu, jolla varmistetaan ilman kiertäminen vuorin takana myös ikkunan päällä. Porasin smyygiin 10 cm:n välein 10 mm reikiä. Tämä lienee helpoin ratkaisu, kun ei ole käytössä yläjyrsintä tms. värkkiä.


Siiri ehti jo huomauttaa minulle etuoven yläpuolella olevasta ammottavasta aukosta: "isi voisit kyllä laittaa tuon umpeen, ettei linnut mene sinne." Nyt on ummessa. Tuohon oli luonnollisesti tehtävä luukku, jotta yläkertaan pääsee tutkimaan juttuja.


Taas olisi telineitä purettava ja kasattava toiselle puolelle.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Vihreä on poissa muodista

Muoti muuttuu meidän talon pääjulkisivulla.


Kyllä sitä vihreää tuulensuojalevyä on katseltukin. Ja voihan sitä edelleenkin tiirailla talon toisella puolen. Toivottavasti ei enää pitkään. Huomenissa kiinnitän kaksi viimeistä räystäslautaa kuvan päätyyn ja varmaan koitan askarrella smyygit yläikkunaan, jotta telineen voisi siirtää talon toiselle puolelle.

Suosittelen erittäin lämpimästi ulkovuorin askaretula rakentajille. Se kannattaa tehdä ehdottomasti itse. Tulee tosi hyvä olo, kun saa jonkin osan valmiiksi, joten voitte uskoa, että tärisen tästä päädyn valmistumisesta :) "Kyllä rakentaminen on hianoo", totesi kaivurimieskin keväällä.

Tytöt kävivät tänään siivoamassa isin sotkuja. Kolmas kieltäytyi kuvasta.


Vastaava mestari kävi amulla talolla ja porasi pari reikää betonin kosteuden mittaamiseksi. Mittaukset tehdään ensi maanantaina. Saas nähdä onko märkää, vaiko vielä märempää. Tänään mittailtiin kosteudet ja lämpötilat valuun asettamistani mittauspisteistä. Luonnollisesti jätin tulokset talolle, joten bloggaan ne huomenna.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ulko- ja sisäaskareita

Perjantaina naputtelin harjapalat ja asensin reunapellit soveltuvin osin. Heikki tuli puoliltapäivin auttamaan telineiden siirtämisessä. Seuraava projekti on etuoven pääty.

Lauantaina sain pienen katon tehtyä. Suurempi työ oli seinän vesipellissä, jota piti hieman modifioida, jotta siitä tuli kelvollinen. Peltiseppä teki vain suoran pellin, mutta päähän oli saatava taite, ettei vesi juokse edes teoriassa ulkopanelien väliin (tilasin kyllä pellin taitteella). Peltiprofiilin työstäminen tavallisilla peltisaksilla, pihdeillä ja vasaralla on kuin ruuvaaminen sähköhammasharjalla. Valmista kuitenkin tuli ja lopputulos on juuri sitä mitä voi olettaakin. Mutta menköön nyt. Ehkä vielä joskus rohkaistun ja otan kuvan kyseisestä pellistä asennettuna.

Pellin askartelun lomassa piti muutama panelikin laitaa paikalleen. Työ etenee verkkaisesti, koska koko työstettävälle osuudelle tuli vain neljä suorapäistä panelia. Kaikkiin muihin tulee vinosahaus päähän tai kahteen.

Tästä se pelti näyttää kyllä ihan kelvolliselta :)
Tälle päivälle oli luvattu sadetta ihan omiksi tarpeiksi. Niinpä en edes yrittänyt tehdä ulkona mitään, vaan keskityin seinien hiomiseen. Yllättävän mukavasti seinä tuntui siliävän. Surkea valaistus tosin teki työstä vaikeaa. Katossa keskitin suurimman panoksen olohuoneeseen, jossa kattoon jäävät virheet tulevat eittämättä parhaiten esille. Työn touhussa sain kaadettua ja rikottua ainoan työmaalla olleen työvalon, joten pitää suunnata polttimokaupoille ja kaivella esiin omistamani ledivalaisin (on kuulemma lainassa).

Tytöt tulivat tarkastamaan tilannetta ja siivoilemaan paikkoja. Lopuksi kittailin piniä koloja sieltä täältä. Pienen ohikiitävän heten ajattelin hieman luistaa hiomisessa, mutta totesin illalla kotosalla seiniä katsellessa, että kyllä tuo homma on tehtävä niin hyvon kuin mahdollista. Enemmän työvaloa ja lisää tohinaa.