sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Ulko- ja sisäaskareita

Perjantaina naputtelin harjapalat ja asensin reunapellit soveltuvin osin. Heikki tuli puoliltapäivin auttamaan telineiden siirtämisessä. Seuraava projekti on etuoven pääty.

Lauantaina sain pienen katon tehtyä. Suurempi työ oli seinän vesipellissä, jota piti hieman modifioida, jotta siitä tuli kelvollinen. Peltiseppä teki vain suoran pellin, mutta päähän oli saatava taite, ettei vesi juokse edes teoriassa ulkopanelien väliin (tilasin kyllä pellin taitteella). Peltiprofiilin työstäminen tavallisilla peltisaksilla, pihdeillä ja vasaralla on kuin ruuvaaminen sähköhammasharjalla. Valmista kuitenkin tuli ja lopputulos on juuri sitä mitä voi olettaakin. Mutta menköön nyt. Ehkä vielä joskus rohkaistun ja otan kuvan kyseisestä pellistä asennettuna.

Pellin askartelun lomassa piti muutama panelikin laitaa paikalleen. Työ etenee verkkaisesti, koska koko työstettävälle osuudelle tuli vain neljä suorapäistä panelia. Kaikkiin muihin tulee vinosahaus päähän tai kahteen.

Tästä se pelti näyttää kyllä ihan kelvolliselta :)
Tälle päivälle oli luvattu sadetta ihan omiksi tarpeiksi. Niinpä en edes yrittänyt tehdä ulkona mitään, vaan keskityin seinien hiomiseen. Yllättävän mukavasti seinä tuntui siliävän. Surkea valaistus tosin teki työstä vaikeaa. Katossa keskitin suurimman panoksen olohuoneeseen, jossa kattoon jäävät virheet tulevat eittämättä parhaiten esille. Työn touhussa sain kaadettua ja rikottua ainoan työmaalla olleen työvalon, joten pitää suunnata polttimokaupoille ja kaivella esiin omistamani ledivalaisin (on kuulemma lainassa).

Tytöt tulivat tarkastamaan tilannetta ja siivoilemaan paikkoja. Lopuksi kittailin piniä koloja sieltä täältä. Pienen ohikiitävän heten ajattelin hieman luistaa hiomisessa, mutta totesin illalla kotosalla seiniä katsellessa, että kyllä tuo homma on tehtävä niin hyvon kuin mahdollista. Enemmän työvaloa ja lisää tohinaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti