perjantai 7. kesäkuuta 2013

Lattiaeristeitä

Keskiviikkona putkimies kävi vetämässä viemärit ja kylmävesiputket. Homma sujui joutuisasti. Itse sain aloitettua lattiaeristeiden laittamista. Lattiaan tulee siis 100 mm SPU-AL levyä + 30 mm SPU-levyä kartonkipinnalla. Nämä SPU-levyt olisi kyllä jääneet laittamatta, jos ne olisi pitänyt rautakaupasta hankkia.



Sepelin tasaamisessa oli valtava työ ja sepeli pölysi varsin ikävästi. Niinpä koko mies oli harmaan kivipölyn peitossa. Kahden päivän jälkeen 100 mm levyä on alle 20 neliötä laittamatta. Siinä ohessa tein roilot khh:n ja wc:n vesijohdoille. Huomenna pääsen varmaan laittamaan 30 mm levyä tuohon päälle. Hain Honkkarista ison kasan uretaania, koska aion tiivistää tuon päällimmäisen kerroksen samalla tavalla kuin tuo seinien ja katon höyrynsulku tehdään. Ylimääräistä hommaa, mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi jonkin neuroosin vallassa :) Jos tuon 100 mm levyn olisi tiivistänyt ja teipannut, ei radonputkistoa olisi tarvittu laisinkaan.

Tänään mietin ohimennen, että talon piti tulla avaimet käteen -ratkaisuna. Miten tässä näin kävi? Noh, ensi tiistaina saadaan ainakin avaimet kätee, kun lukkoseppä tulee asentamaan helat oviin :) Ja valmiusastetodistuksen mukaan talo on 50 %:sti valmis, eli puolimatkassa huidellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti