sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Viemärikaivuu ja lisää ulkovuoria

Sain täksi viikonlopuksi itseäni parempaa seuraa työmaalle, kun Mikko tuli jeesimään. Eiliselle oli kuopankaivuuhommia, kun piti tehdä valmiiksi ojat putkaria varten. Kaivuu työ sujui kaksistaan paljon oletettua nopeammin, joten tänään sunnuntaina jatkoimme ulkovuorin kimpussa. Naulaimen sielunelämäkin alkoi avautua ja niinpä toimintavarmuus parani huomattavasti. Sahaustyötä helpotti lahjuksena saatu sirkkelipöytä ja olipa uusi kompurakin jo käytössä.

Varokaa, miehiä työssä!
Myös työnjohto viihtyi työmaalla.
Huomenna vastaava mestari ja Talotekon edustaja pitää lämmitysvalmisaasennuksen tarkastuksen. Putkari tulee keskiviikkona asentamaan viemäreitä. Siitä alkaakin monivaiheinen lattiavalun valmistelu.

3 kommenttia:

  1. Hyvin. Veljen kanssa kyllä tuumailtiin, että homma olisi kuitenkin huomattavasti ikävämpää, jos olisi pakkasta saman verran kuin työskennellessä oli lämpöasteta. Talven hytinässä taas tätäkin kaivataan :)

    VastaaPoista
  2. Meillä oli aika paljon purkuhommaa talvipakkasella. Se oli ihan ok, kun fiilistä pystyi säätämään vaatteilla ja liikkumisella. Meillä oli paljon kantamista jossa tuli nopeasti lämmin. Mitkään nyhräykset ei sitten olleet kovin kivoja, ja illalla kun vauhti hiipui tuli myös hyvin nopeasti vilu.

    VastaaPoista