sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Tiiviysmittaus

Perjantaina oli tiiviysmittaus. Mittauksen teki WiseHouse Oy. Mittauksessa pyritään selvittämään talon vaipan tiiveys, joten suorat reiät pihalle tukittiin ennen mittausta. Tällaisia reikiä olivat esimerkiksi teknisen tilan painovoimaisen ilmanvaihdon venttiilit.

Takka teipattuna mittausta varten. Teippauksia ei saatu ihan tiiviiksi, koska takkaa ei ole vielä saumattu.
Mittaus tehdään kaksiosaisena muodostamalla taloon ensin alipaine ja sitten ylipaine.



Meillä mittaus kesti hieman suunniteltua idempään, koska saimme selville, ettei kaikki ikkunat olleetkaan kunnolla suljettu ja jouduimme teippaamaan myös ilmanvaihdon kanavat, koska ilmanvaihtokone oli jo kytketty kiinni ja se vuosi luonnollisesti läpi.

Tiiviysmittauksen tulosta, vuotolukua, ei itsessään kannata noteerata sen suuremmin. Paremminkin tuo mittaus kannattaa ottaa työn laadun tarkastuksena, koska esimerkiksi huonosti tehdyt saumat höyrynsulussa tulevat esille. Meillä luku oli 0,8 ja 0,7 (toinen laskettuna tilavuuden mukaan ja toinen vaipan alan mukaan), mutta käytännössä tärkeintä oli vain, että luku on 1 tai alle 1. Näin ollen kaikki oli kunnossa ja voin tehdä levytystyön loppuun.

Mittaaja suositteli määlämpökaivon suojaputkien ja sähkökaapelien suojaputken tiivistämistä villalla ja uretaanilla. Bloggaan tuon työvaiheen sitten aikanaan, niin sellaiset omatoimirakentajat, jotka eivät teetä tiivysmittausta, saavat ilmaisen vinkin.

Aten kannssa ollaan taas vähän askarreltu ulkovuorin kimpussa. Homma on edennyt räystälaudotusten osalta.


Perjantaina laiton huopapalat tiaukseen, joten eiköhän toimitus ole joskus ensi viikon aikana. Päässä jauhan koko ajan jonkinlaista järkevää suunnitelmaa siitä, kuinka saan hupapalat asennettua katolle. Huovan lyöminen on helppoa, jos on matala talo ja suhteellisen loiva kattokulma. Meillä ei ole kumpaakaan, joten jotain pitäisi keksiä...

1 kommentti:

  1. Tekniikka-arkkitehtimme on palveluksessasi! Tekniikka-arkkitehti on rakentajan todellinen luottokumppani, joka ottaa kokonaisvastuun kotisi LVIS-tekniikan suunnittelusta.
    Tekniikka-arkkitehti laatii toiveidesi mukaiset suunnitelmat ja tekee niihin perustuvat pilkuntarkat LVIS-kustannuslaskennat alan ajanmukaisimmilla ja tarkimmilla ammattiohjelmilla. Luottokumppanisi varmistaa, että työt valmistuvat ajallaan, sovittujen kustannusten puitteissa – ja että työnjälki on aina ensiluokkaista. Tiedätkö, mitkä tekijät vaikuttavat rakentamisen laatuun? Energiavalvoja varmistaa laadukkaan rakentamistavan ja ehkäisee ennalta rakennuksen pilaantumisen aiheuttavat ongelmia. Energiavalvojan tavoitteena on varmistaa, että kotisi on mahdollisimman energiatehokas ja viihtyisä paikka hengähtää ja rentoutua. Energiavalvoja mittaa, Tiiviysmittaus,etsii, paikallistaa ja raportoi rakentajien sekä LVIS-urakoitsijoiden tekemät virheet jo ennen kuin vahinko ehtii tapahtua. Energiavalvoja vastaa myös tiiviys- ja kosteusmittauksista sekä KVV- ja IV-työnjohdosta ja IV-säädöistä. Suomen LVIS-Suunnittelu on erinomainen strateginen yhteistyökumppani rakentajille, rakennusliikkeille ja rakennuttajille. Tarjoamme tehokkaita työkaluja ja kouriintuntuvaa hyödyllistä tietoutta LVIS-tarvikkeiden ja -töiden ostamiseen ja teettämiseen. Kertyvät säästöt kattavat helposti palveluistamme koituvat kustannukset. Hyödyntämällä palvelujamme ja asiantuntemustamme säästät silkkaa rahaa!

    VastaaPoista