perjantai 17. toukokuuta 2013

Sateelta suojassa

Kävimme Siirin kanssa toteamassa rakennuksen tolan. Katon levytys oli valmis ja aluskatekin oli asennettu päätyjen ulokkeita lukuun ottamatta. keräsimme alushuovan asennuksen jäljiltä maassa kasoissa olevat muovisuikaleet säkkiin, ettei tuuli levitä niitä ympäriinsä. Hetki tontilla puuhasteltuamme alkoi sadella. Täytyy katsoa, jos huomenna siivoisi tontilla vähän enemmänkin ja veisi kuorman jätettä kaatopaikalle.

Kuva vakipaikalta.


Kävimme eilen Domuksella ja kävimme myyjän kanssa tarjouksen läpi. Hyvältä vaikutti. Keittiöön emme saa (ainakaan Domukselta) mustia alakaapinovia korkeakiiltoisena. Toisaalta Domuksella oli kuitenkn ihan jännällä pinnalla oleva musta ovi, ja samaa materiaalia olevat kaappirungot sekä tasot, joten kokonaisuus on varmasti tyylikäs niinkin.

Pakettiin kuuluvat AEG:n kodinkoneet vaikuttivat hyviltä. Jääkaappi ja pakastin ovat varustukseltaan peruskamaa (analoginen lämpötilansäätö), mutta eipä me ihmeellisiä kilkkeitä kaivatakaan. Paitsi keittotasoon ja uuniin. Uunissa on haluamamme pyrolyysipuhdistus ja induktiotaso on liukusäädöllä. AEG:n pyrolyysipuhdistus on ihan mahtava juttu. Uunin puhdistaminen on työnä säälittävän ja naurettavan välimaastosta, kun pyrolyysikuumennuksen jälkeen voi poltetuista rasvatahroista jääneet tuhkat pyyhkiä pois kostealla talouspaperilla. Suosittelen kokeilemaan, mutta varoitan koukuttumisesta.

Saimme tarjouksen myös Damixan hanoista. Damixalla on tuotteissa viiden vuoden takuu, joten siinä mielessä hanojen voisi olettaa olevan ihan hyviä. Löysin kuitenkin interventin ihmeellisestä maailmasta keskusteluja, joissa moitittiin Damixan kestävyyttä. Yleisesti en kyllä anna kovinkaan paljoa painoarvoa tietyillä foorumeilla velloville keskusteluille, mutta kun hintakin on samaa luokkaa Oraksen kanssa, ei taida kannattaa kokeilla onneaan. Valinta titaa mennä Hansgrohen ja oraksen välillä.

Päätöksiä Domuksen tarjouksen suhteen teemme viikonloppuna. Toimituksen saa rahtivapaana, jos tekee sopimuksen ennen toukokuun loppua, joten päätöstä ei kannata vetkutella sen pidempään.

Perustuksia rakennellessa aloin miettiä bloginpitämisen mielekkyyttä. Kun tontilla ei oikein tapahdu mitään, tai siellä operoi joku ulkopuolinen tekijä, jaksaa tännekin kirjoitella. Kun taas itse touhuaa työmaalla, ei oikein jaksaminen riitä asioiden kirjoittamiseen tänne. Blogi on kuitenkin hyvä tapa pitää päiväkirjaa tapahtuneista, joten kaipa se vaan on pinnistettävä jatkossakin. Toivottavasti joku löytää täältä myös jotain ajatuksia tai kentien varottavia esimerkkejä omaan projektiinsa :) 

2 kommenttia:

  1. Blogin pitäminen kannattaa.Olemme asuneet talossamme yli vuoden ja edelleen jatkuvasti tarkistan asioita tyyiin "mikä tapahtui milloinkin" blogista melko usein. Lisäksi teetin isännälle koonnin blogista kirjana joululahjaksi. Kommenttina kodinkoneisiin, eli pyrolyysi uuniin, ehdottomasti ja pakastimeen automaattisulatus. Ne säästää aikaa ja hermoja eniten. Olemme myös olleet tyytyväisiä kylmälaitteiden ns. easy-clean pinnoitteeseen Induktio on myös ehdoton. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Totta, easy-clean -pinnoite on kyllä todella mainio juttu. Edellisessä asunnossa oli hirveä työ hinkata rosterihuuvasta rasvajälkiä. Sitä vastoin easy-clean -pinnoitteella olleet kodinkoneet oli varsin vaivattomia puhdistaa.

    VastaaPoista