maanantai 13. toukokuuta 2013

Kattoristikot

Perjantaina tuli Talotekolta postissa kuvat kattoristikoista. Kiikuttelin kuvat parahiksi aamulla kunnanvirastoon. Olimme sopineet pääsuunnittelijan kanssa tapaamisen tontille iltapäiväksi. Päivän aikana oli taas ehtinyt tapahtua melkoisesti. Kun tulin tontille, oli enää viimeinen kattotuoli nostamatta paikoilleen. Tänään tapasin vihdoin myös taloa pystyttävän parivaljakon. On kyllä ehtivä kaksikko!



Talon muoto alkaa selvästi hahmottua. Taloa kierrellessäni aloin pohtia, kuinka kummassa saan naputeltua huopakaton kyseiseen rakennukseen. Korkeutta riittää ja kattokin on mukavan kalteva. Alushuopa on tunnetusti liukas. Turvavaljaat tulee olemaan enemmän kuin tarpeen!

Pystytyksen tässä vaiheessa näkee erittäin hyvin, miten taloa suunniteltaessa tekemämme valinnat näkyvät rakenteissa. Esimerkiksi yläkertavarauksen takia pari kattotuolia on muotoiltu porrasvarauksen takia erilaiseksi kuin muut. Myös väliseinissä on huomioitu mahdollinen yläkerran rakentaminen ja siksi seinissä on esimerkiksi "ylimääräisiä" palkistoja.

Kuva vakipaikalta.
Aikataulun suhteen asia onkin yksinkertaisempi kuin olin pienessä päässäni taas kehitellyt. Eli pitää soittaa Talotekolle, ilmoittaa, että he saavat tehdä jatkotyöt (höyrynsulun asennus jne.) samaan rytäkkään ja tiedustella, miten he saavat kyseiset toimet tehtyä. Huomenna siis soitto sinne ja eiköhän se aikataulu siitä sitten muotoudu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti