tiistai 19. maaliskuuta 2013

Aloitusajankohta

Pidimme eilen pääsuunnittelijan kanssa palaveria rakennushankkeen tämän hetkisestä tilasta. Kävimme läpi perustussuunnitelmat, tarkastelimme materiaalien hankintaa ja keskustelimme työjärjestyksistä.

Aivan viimeiseksi tarkastelimme kalenterista aikataulutusta. Tulimme siihen lopputulokseen, että tontilla pitää olla anturat valettuna huhtikuun ensimmäisen viikon lopulla tai viimeistään toisen viikon alussa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaivuutyöt pitää aloittaa ensi viikolla. Pääsuunnittelija on yhteydessä rakennusvalvontaa loituskokouksen pitämiseksi ja samoin maaurakoitsijaan (Yhtymä-Tahlo Oy) aikataulun sopimiseksi. Tässä samalla laskeskellaan perustustarvikkeiden määriä ja yritetään kehitellä perustussuunnitelma talousrakennukselle.

Pian on siis luvassa bolgiin myös kuvamateriaalia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti