tiistai 1. tammikuuta 2013

Kadonneet kommentit ja hidasta etenemistä

Tässä päivänä eräänä havaitsin, että Merjan blogista siirrettyjen tekstien kommentit olivat kadonneet. Enpä jaksa siirtää tekstejä uudestaan, koska edessä olisi varmasti enemmän ongelmia kuin ratkaisuja. Toivottavasti joku uskaltaa kommentoida tänne, vaikka pohjalla ei näykään vanhoja kommentteja.

Projekti etenee hitaasi. Saimme ennen joulua tarkastusarjan Talotekolta. Havaitsin vain pieniä tarvittavia korjauksia. Isoin juttu on julkisivuun tulevat kevennykset, joista sain mielestäni hyvän vision, jonka Merjakin hyväksyi. Laitan kuvat näkyviin sitten kun saan puhtaaksi piirretyt versiot.

Merja kysyi takkatarjouksia Uunisepiltä ja Kermansavelta. Löysimme kyllä kivoja takkoja, mutta hinta ei ihan täsmää vielä budjettiin. Kumma juttu, koskaan ennen meille ei olekaan käynyt näin :) Laitoin vielä kyselyä parista eri mallista kummaltakin valmistajalta. Takka on vähän ongelmallinen kapistus meille. Emme varsinaisesti tarvitse sitä tunnelman takia (se puoli hoituu mökillä). Jos talo lämpiää maalämmöllä, ei lämmityksenkään takia ole erityistä tarvetta takalle. Kuitenkin olen sitä mieltä, ettei taloa voi rakentaa ilman takkaa. Jos sähköt menee poikki, pitää olla edes jonkinlainen teoreettinen mahdollisuus lämmittää taloa. Ja onhan takka tietysti sisustuselementti. Näiden argumenttien perusteella en haluaisi maksaa takasta kovin suurta summaa, mutta ei tästä taida silti ihan halvallakaan päästä... Aiemmissa projekteissa olemme ratkaisseet tällaiset "ongelmat" hankimalla sitten lopulta se kivoimman näköisen ja kalliimman tuotteen sillä ajatuksella, että kerran panostettuna sen kiveman kanssa tulee sitten aina toimeen. Pienissä hankkeissa tällainen ajatus toimii, mutta taitaa talobudjetti jäädä lyhyeksi, jos nyt menemme samalla linjalla.

6 kommenttia:

  1. Meillä on vähän saman tyyppinen tilanne. Eli maalämpö tulee (mutta vasta asumisaikana), joten takkaa ei tarvita kuin ekan vuoden. Ja jos ei tule sähkökatkoa, talo lämpeää ekan vuoden vaikka sähkölläkin. Meille kuitenkin tulee 2 takkaa ja puukiuas, ja olohuoneen ja keittiön välinen takka on vielä hakusessa.

    Tiilitakka näyttäisi olevan tällä hetkellä halvin mitä on tullut vastaan, esim. Tiilerin Tuulia takkaleivin uuni olisi Starkin kautta Starkin alennuksilla hankittuna 3195 euroa. Ja siinä on valmiiksi muotoon leikatut ja numeroidut tiilet, eli sen osaa kasata ihan kuka vaan. Kaveriksi tulisi Schiedelin valmispiippua noin 8,5 metriä vähän alle tonnilla, sekin Starkin kautta.

    Miksei me sitten oteta maalämpöä heti?

    Itse ajattelen niin, että poltellaan ekana asumisvuotena rakentamisesta syntyneet laudan pätkät pois ja jos maalämmön ottaa vasta asumisaikana (ei rakennusaikana), niin sitten siihen voisi saada myös kotitalousvähennystäkin, jota rakentamisaikana ei vielä saa.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyvä huomio tuo kotitalousvähennys. Verotus taitaa vain elää vahvaa murroskautta, joten kauankohan vielä kotitalousvähennys on käytettävissä... Et tosin häviä mitään, vaikka et vähennyksiä myöhemmin saisikaan. Itse en taida malttaa tuollaista järjestelyä tehdä, vaan haluan maalämmön käyttöön heti.

    Pitänee ehkä kokeilla myös tuo rautakauppahinta takoille.

    Pitäisi tehdä päätös takan rakenteesta aika pian (tiili vai ei), koska se vaikuttaa lattian rakenteeseen. Tiilitakka vaatii perustuksen, laattavahvennos ei riitä. En tosin tiedä, onko takan perustus kovinkaan iso kustannus. Eli pitäisikö vain tehdä perustus takalle ja vasta sitten tehdä päätös takasta...

    VastaaPoista
  3. Teillä on varmaankin Taloteon kanssa treffit kuvista näinä päivinä, ettekä ole enää mitään isoja muutoksia kai tekemässä. Semmoinen seikka kiinnitti huomiotani pohjakuvissa kuin saunan ja MH1:n sijoittelu: saattaa tulla kuuuma sille nukkujalle, joka nukkuu kiukaan vieressä. Olisikohan mahdollista vielä kiepauttaa löylyhuoneen ja pesuhuoneen sijoittelua niin, että löylyhyuone olisi ulkoseinustalla ja pesuhuone MH1:n vieressä. Voihan saunan tietenkin eristää sen verran paksusti, ettei lämpö siirry huoneeseen, mutta se tietenkin pienentää saunan kokoa.

    Minulla on kahdestakin asunnosta kokemusta siitä, että sauna on makuuhuoneen vieressä tai alla, ja kuumaa oli kun oli pitkään kylvetty.

    VastaaPoista
  4. Meidän uuni on muuten toiminut kuin unelma ja Uuniseppien kanssa on asiointi sujunut oikein hyvin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos huomiosta. Todellakin, huomenna on tapaaminen Talotekolla, joten otanpa asian vielä esille. Meillä oli kyllä edellisessä asunnossa oma makuuhuone saunan vieressä kiinni, emmekä huomanneet moista asiaa. Mutta ainakin keskustelemma asiasta huomenna :)

    Luulen, että Kermansavi ja Uunisepät ovat molemmat hyviä toimijoita ja heidän uuninsa ovat laadukkaita. Hinta vaan hieman ahdistaa em. syistä.

    VastaaPoista
  6. Joo, tuhannet eurot vilisevät, kun näitä talolaskuja makselee. Meille uuni on tärkeä, vaikkei lämmönlähde varsinaisesti olekaan. Mutta saattaa tulla tilanteita, jossa sen lämmitystäkin tarvitaan, joten on siinä oltava sitäkin kapasiteettia.

    Mikko Mella-aho tekee muutokset suitsait (vaikka kannattaa aina tarkistaa jokainen yksityiskohta kenties juuri siksi :D). Minusta palaverit Pirkkalassa olivat aina mukavia ja antoisia.

    VastaaPoista