keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Takkakaupoilla

Kävin Säteen kanssa joulukuun puolella katselemassa takkoja. Kävimme Tampereen Tulikivi/Kermansavi -studiossa ja Uuniseppien myymälässä. Molemmissa oli ok palvelu ja sain myyjän kanssa katsottua kriteerejä vastaavat takat, joista sain tarjoukset sähköpostiin. Uuniseppien myyjällä kesti tarjouksen laatimisessa pari päivää pidempään kuin mitä hän sanoi myymälässä, Tulikivi/Kermansaven myyjä oli lähettänyt tarjoukset jo sillä aikaa, kun vasta olin Säteen kanssa matkalla kotiin.

Tarjoukset tuntuivat hurjilta, takkojen hinnat olivat 5 800 - 6 000 euroa. Meillä takka edustaa varalämmön lähdettä ja ihan kivaa sisustuselementtiä, mutta tunnelmanluojana sen merkitys ei ole kovin suuri - mökillä tunnelma on kuitenkin ihan erilainen ja kun mökille on matkaa kolmisen kilometriä, tuntuu hassulta panostaa tunnelma-asioihin kotona. Pekka vastaa budjetista ja kiristeli hampaitaan takkojen hinnalle. Hän lähetti vielä parista lisämallista tarjouspyynnöt ja Tulikivelta tuli tarjous nopeasti, mutta Uuniseppien myyjä ei ole palannut asiaan ollenkaan. Tällä perusteella totesimme, että Uunisepät voidaan unohtaa tältä erää. Mikäli ei ole tarvetta tehdä tarjousta, ei meillä ole tarvetta tehdä heidän kanssaan kauppoja. Tulikiven toinen vaihtoehtoinen takka ei juuri poikennut hinnaltaan aiemmasta takasta.

Meidän takkavalinnan kriteerinä on ollut se, että takan pitäisi olla kaakelinen ja tyyliltään meille sopiva. Hintojen selvitessä aloimme epätoivoisesti jo miettiä, että pitäisi ottaa muurari muuraamaan takka ja toivottavasti löytyisi sellainen kaveri, joka osaisi laatoittaa takan. Emme ehtineet tehdä asian suhteen vielä mitään, kun havaitsin töissä paikallislehdessä Oriveden Värin takkapäivien mainoksen. Pikaisesti ruokatunnilla kävin jättämässä Tulikiven studiolta saadun tarjouksen Oriveden Väriin. Valitettavasti omistaja ei ollut paikalla, mutta asiaan luvattiin palata. Tämä siis tapahtui torstaina. Perjantaiaamuna olin jo saanut tarjouksen sähköpostiini ja kauppias soitti vielä perään. Maanantaina avasin työsähköpostin ja olin saanut vielä uuden sähköpostin, jossa kauppias oli tarkentanut edelleen tarjoustaan.

Takka-asian suhteen siis on päädytty lopputulokseen, jossa meille tulee Tulikiven Kaltio-takkauuni. Oriveden Värin kauppiaan kanssa on saatu nipistettyä aiemmin saaduista tarjouksista pois noin 400 euroa ja lisukkeena on tulossa vielä eduslasi kaupan päälle. Sovimme kahden viikon päähän palaverin, jossa hiotaan kaupat loppuun. Samassa yhteydessä tehdään tilaus piipusta. Emme ole vielä päättäneet, tuleeko taloon peltinen vai harkkopiippu - se riippuu pitkälti hinnasta. Lisäksi palaverissa tutustutaan pintamateriaalivaihtoehtoihin, joita kaupassa on tarjolla. Palvelu on tähän asti ollut loistavaa ja asiantuntevaa. Mikäli hintataso pysyy kohtuullisena, tulemme käyttämään kauppaa myös pintamateriaalihankinnoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti