sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Tontilla Tikkua ristiin

Tänään olin sitten virallisesti ensimmäisen päivän töissä tontilla. Hommana puiden kaataminen. Tontilla oli kuusi koivua, jotka kaikki oli enemmän tai vähemmän pakko kaataa pois. Kokemuksesta tiedän, ettei puihin, etenkään väärissä paikoissa kasvaviin, kannata suotta kiintyä. Ongelmia tulee, kun jättää puut liian lähelle taloa tai muuten vain sellaiseen paikkaan, josta niitä ei mahdu pois kaatamaan.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että appiukko Heikki kaatoi puut. Yhdessä karsittiin ja pätkittiin puut. Kolme koivuista kasvoi tiilitalonaapurin rajalla ja loput kolme aivan keskellä tonttia. Pahimpien kaatamisessa käytettiin traktorin vinssiä apuna.





Eipäs jäänyt siis tontille yhtään pihapuuta ja omppopuutkin tuli kaaettua kaikki pois (tuokin, joka näissä kuvissa vielä kummittelee). Merjan veli lupaili kuskailla rungot ja rangat mökille pätkittäväksi, mahdollisesti huomenna. Toiseksi alimassa kuvassa näkyy muuten talo (Jettatalon Pioni), jollaista ensin ajattelimme tälle tontille.

Viime torstaina kunnan puutarhuri kävi katselemassa tienvieruspuita. Alla olevassa kuvassa vasemmalla näkyvä kaksihaarainen koivu, sen vieressä oleva kuusi sekä oikealla näkyvä kuusi ja sen vieressä oleva kolmihaarainen koivu kaadetaan vielä pois. Kunnan ukkelit (tai henkilöt) käyvät ensi viikolla hoitamassa homman.


Vähän helpotti yleistä turhautumista, kun saatiin hommat aluilleen ja hyvään vauhtiin. Toivottavasti asiat etenevät myös Taloteon kanssa ensi viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti