keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kattotuolien asentelua osa II

Sunnuntaina jatkoimme viimein kattotuolien nostamista. Täytyy myöntää, että vähän alkoi tulla pukamia sateisen kesän takia. Harmittaa, että rakennelma on ollut niin pitkään ilman kattoa. Mutta tilanteiden mukaan mennään ja onneksi tässä ei rakenneta asuttavaa taloa.

Tuolien nosto sujui todella ripeästi. Edellisten jatkoksi on helppo torpata lisää, kun tuenta sujuu nopeasti.

Rakennuksen muoto alkaa hahmottua.
Kattotuolit paikoillaan.
Katevanerien asennus aluillaan.
Tuulisidonta- ja nurjahduslaudat. Aika pienellä lopulta kattotuolit jäykistyy paikoilleen.
Olin hieman ehtinyt aloittaa katevanerien asentelua. Havaitsin kuitenkin nopeasti, että hukkamäärän minimoimiseksi kaikki kattotuolit on asennettava ennen kuin hommaa voi jatkaa. Niinpä aloitin maanantaina urakoinnin tavoitteena saada katto levytettyä tällä viikolla.

Onneksi olin harjoitellut hommaa muutamalla levyllä. Olin jo keksinyt kohtuullisen tavan repiä levyt ylös (vino teline alemmassa kuvassa). Nostin levyn kerrallaa pystyyn telinettä vasten, punnersin levyn telineen poikkipuulle ja kiipesin katolle, josta revin levyn ylös. Tuo nostoteline auttoi myös pitämään levyn paikoillaan ensimmäisen rivin asennuksessa. Seuraavat rivit sujuivatkin helpommin ja maanataina sain ensimmäisen lappeen valmiiksi.

Tässä katto jo peiteltynä. Alushuopaa en vielä ehtinyt laittaa.

Kuvassa keskellä levyjen nosteluun käytetty teline.
Levyt ovat toistaiseksi kiinni muutamalla järeällä ruuvilla. Seuraavaksi levyt pitää naulata lopullisesti kiinni, jonka jälkeen voi päälle nakata alushuovan. Täytyy myös piakkoin tilata lisää rakennustavaraa pihalle, ettei homma vain seiso. Pitää vain penkoa appilan varastot läpi, kun siellä on säilytyksessä kasa kipsareita ja villoja. Olisi hyvä hyödyntää ne nyt tällä työmaalla. Seuraavana vuorossa on kuitenkin viikon loma, kun käydään vähän lämmittelemässä meren äärellä.

4 kommenttia:

  1. onneksi tänä kesänä ei ole tarvinnut yrittää maalata... mukavastihan se katos kuitenkin etenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kait siitä vielä valmista tulee.

      Viime vuonnakin taisi ripotella kivasti, kun piti maalata :)

      Poista
  2. Hyvin etenee! Suomen kesäsäät eivät kyllä oikein suosi rakentajaa eivätkä viljelijää, huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei suosi. Itsellä ei riittäisi hermoja viljellä maata. Syvä kumarrus vaan kaikille asiaa harrastaville.

      Poista