sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Autokatoksen runkotavara

Pistin runkotavaran tilaukseen viime sunnuntaina ja tavarat saapuivat perjantaina. Tässä erässä tuli siis runkotavara ja laudat sekä kattolevyt. Laitoin perjantaina myös kattoristikiot tilaukseen, koska niillä on 1-2 vko:n toimitusaika.

Tarkastelin tavarakasaa perjantaina illalla ja havaitsin, että kuormassa oli tullut kaksi liimapalkkia, jotka oli molemmat vääriä. Rakennukseen tulee 115x225 palkkia 2 kpl 8 metrisiä ja 1 kpl 6 metrinen. Samoin kuormassa oli tullut ylimääräisiä pilarikenkiä ja sokkelikermiä, jota en ollut tilannut. Ilmoitin toimittajalle näistä ja tiistaina pitäisi tulla oikeat palkit ja väärä tavara lähteä pihasta.

Kovastikaan tuolla ei ollut väliä, koska sain silti touhuttua yhtä ja toista rungon kimpussa. Perjantaina mitoin vain alaohjauspuut ja pohdin järkevää rakennustapaa. Päädyin siihen, että teen seinät maassa elementtinä ja kampean ne sitten pystyyn.

Lauantaina sain koottua toisen pitkistä seinistä. Aluksi meni aika pitkä tovi, kun katkoin vakiomittaiset runkotolpat valmiiksi. Vähän tavallisen monta tolppaa tuohon tuleekin.

Rakentaessa pohdin, kuinka saada tuettua seinäelementit pystytysvaiheessa. Päädyin siihen, että kiinnitin lyhyiden päätyseinien alajuoksut sokkeliin. Näin pitkät seinät voi reivata noihin alajuoksuihin. Lyhyet seinät voi sitten kasata ilman alaohjauspuuta ja ampua runkotolpat alajuoksuun, kun seinä on pystyssä. Tuollainen viisimetrinen seinärunko painaa muuten vähän tavallisen paljon. Kasattu elementti liukui hädin tuskin yhden miehen voimin. Pystyttämisestä tulee enemmän tai vähemmän jännää. 


Sunnuntaina tihkusade ajoi minut sisälle. Jäi kuvien ottaminen vähän heikoille, mutta kai tuo silti toimii todistusaineistona, että olen jotakin tehnyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti