perjantai 12. huhtikuuta 2013

Anturat ja kaksi pekoniautoa

Nähtävästi tapahtuu joko blogissa tai tontilla. Molempia ei oikein samalla ehdi ja jaksa.

Tiistaina kaivurikuski sai pohjan kuntoon. On muten uskomatonta, miten helpon oloisesti kaivurilla saa pohjan tasaiseksi. Olin hommissa mukana käyttämässä täryä. Täryttely on kyllä raskasta hommaa ja se vaatii malttia. Tiistaina myös kunnan mittamiehet kävivät merkitsemässä talon paikan, joskin kulmista kaksi oli "haamukulmaa", kun talo on kaikkea muuta kuin suorakaide.

Keskiviikkona asentelimme Formexin anturamuotteja. Asentaminen kävi kyllä näppärästi. Joku (= minä) oli tosin laskenut muottien määrän niin tarkalle, että lopulta jäi yhtä vajaaksi. Niinpä yhden väliseinän anturamuoti valmistui harkoista ja muovista. Koko talon pohjan muotittaminen harkoilla olisi kyllä ollut aika työlästä, koska kulmia on vähän joka suuntaan. Meidän tapauksessamme valmismuotti oli oike ratkaisu, vaikka muottien hinta on kyllä kokonaisuudessaan ylimääräistä kulua. Välillä on vaan rahabudjetin lisäksi mietittävä myös aikabudjettia.

Anturamuotit melkein valmiina.
 Torstaina saimme aamupäivän aikana anturamuotit asenneltua loppuun ja pilarianturat raudoitettua. Kannoimme harkkoja muottien tueksi ja valun aikana saimme huomata, että tämä oli täysin oikea ratkaisu. Harkottomista kohdista Formexit tuppasivat hieman leviämään, vaikka valu oli vain 200 mm korkea. Tilasin betonia 9 kuutiota, kun tarkka laskelma oli 8,2. Betonikuskin mukaan kyytiin jäi kottikärryllinen kuraa, joten tällä kertaa arvio osoui nappiin. Valu oli pakko tehdä pumppuautolla, koska talon pohja on n. 13 m x 13 m. Toisaalta pumppuauton kyytiin ei mahdu 9 kuutiota betonia, joten paikalle tuli erillinen pumppuauto ja kuljetustauto.

Ensi kertaa rakentaville huomautuksena, että valaminen on sitten todella hektistä hommaa. Siinä ei paljoa ehti ajattelemaan, pitää vaan toimia. Etenkin pumppuautolla kuraa tulee siihen tahtiin, että kahdella miehellä pitää kiirettä (toinen ohjaa letkua ja toinen tasoittelee lapiolla). Muottien tukemista ei kannata aliarvioida!

Kaksi "pekoniautoa", kuten Siiri niitä kutsuu.
Valmis valu

Merkitsimme muottien kylkeen korkeuttakin, jonka mukaan tasoitimme valun. Tänään tehty pikatarkastus osoitti kuitenkin, että anturan pinnassa on ainakin muutaman sentin heittoa korkeuden puolesta, joten ensimmäisen harkkokerroksen saa muurata aika korkealla saumalla.

Tänään sitten naputtelimme linjapukkeja hieman kovettuneen anturn kylkiin. Talon pohja näytti osuvan anturan päälle, joten on ainakin jotain tehty oikeinkin. Meinasin tosiaan aluksi mitoittaa pohjan liian suureksi, kun en ymmärtänyt, että kunnan mittamiehet merkitsevät talon ulkomitat, ei perustusmittoja (näissä on eroa n. 10 cm).

Saimme linjapukit valmiiksi. Vain korkeusmerkinnät jäi tekemättä. Huomenna pitäisi olla sadepäivä, joten pidän "pakollisen" vapaapäivän. Paikat alkaa ollakin se  verran hellänä ja väsy painaa, joten hyvä taukoilla hieman ennen muuraamisen aloittamista. No, jos pilvipeite vähän rakoilee, saatamme käydä merkitsemässä ne korkeudet valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti