maanantai 19. elokuuta 2013

Rakentajan joulu

Viime aikoina on tullut vikistyä jaksamisesta ja aikataulusta. Viikonlopusta alkaen allekirjoittaneen rakennuskarma otti kuitenkin uuden suunnan ja taas on touhua ja tohinaa. Näin se meni:

Perjantaina siis soittelin useammalle maaurakoitsijalle, joista useammat lupailivat kaivuuta vasta loka- marraskuulle. Yksi urakoitsijoista lupasi palata asiaan perjantaina illalla, mutta soittoa ei kuulunut. Lauantaina iltapäivällä hän kuitenkin soitti minulle ja kysyi, josko voisi käydä katsomassa työmaata. Tokihan se sopi. Aikamme työmaata ihmeteltyämme hän totesi, että hän soittelee tässä joskus.

Sunnuntaina aamulla Heikki soitti ja sanoi kuulleensa, että on työpäivä tontilla. Olin ajatellut käytä tekemässä vain loppusiisitimisen tasoiteurakkaa varten, mutta eihän sitä hanslankarista auta kieltäytyä. Niinpä rakentelimme rakennuksen pitkälle sivulle telineet kattohuova asentamista varten. Kun sitten illansuussa olin lopettelemassa hommia talolla, soitti maaurakoitisja ja kysyi, voisiko kaivuun hoitaa maanantaina. Ihan uskomatonta! Totta kai se sopi minulle ja niinpä hain uppopumpun tontille ja aloin tyhjätä alapihaa vedestä. Käytännössä koko ulkorakennuksen pohja alkoikin jo olla veden vallassa, eli talomme sijaitsi rantatontilla :) Pistin vielä tekstaria putkimiehelle, jolle pikainen aikataulu sopi mainiosti.

Yön hämärinä tunteina minulle valkeni, että ihan ehdottomasti yritän saada vastaavan mestarin vielä maanantaiaamuksi ihmettelemään sopivaa kaivuupaikkaa. Onneksi mestarilla oli aikaa ja niin sovimme tapaamisen kahdeksaksi.

Yön ja aamun aikana oli ehtinyt sataa taas sen verran paljon, että keväällä tehty kaivanto oli taas täyttynyt.

Pihalampi.
Vastaavan mestarin kanssa suunniteltiin sopiva kaivuupaikka vesilaitokselta saamaani vanhan liittymiskuvan ja viemärikaivon lähtösuunnan avulla. Mestari arvioi vielä kaivuusyvyyden kukkan viemärikaivon perusteella. Sitten vain kone käyntiin ja hyvin pian kaivannon pohjalla alkoi näkyä maa-ainesraja, joka ounasteli viemärin löytymistä. Kun kaivantoa levennettiin hieman tuli viemäri esille. Olimme ajatelleet, että etsimme ensin viemärin ja sen perusteella haetaan vesijohto (koska vanhan liittymiskuvan persuteella ei ollut mitenkään varmaa, että ne olisivat samassa kaivannossa). Kaivurin kaivaessa viemäriä paremmin esille havaitsi vastaava mestari myös mustan vesijohdon kaivannossa. Peli oli kertalaakista selvä! Soitto putkimiehelle ja aloimme kaivella putkia paremmin esille.

Keväällä kaivettiin hieman ohi. Tosin tuolloin olimmekin vielä siinä käsitysessä, että liittymä kaivetaan tien alle.
Homma sujui kaikkineen todella näppärästi ja työ oli valmis jo vähän yhdentoista jälkeen. Meidän tapauksessa kunnallistekniikkaan liittymisessä päästiin hieman helpommalla kuin Rautio.

Kaivanto valmiina peitettäväksi. 
Puoliltapäivin olinkin sitten jo kotona ja soitin vesilaitokselle tilatakseni mittarin. Työtilauksissa oli kuulemma väljää ja sain valita, minä päivänä mittari tullaan asentamaan. Tämä tapahtuu keskiviikkona, koska huomenna on pakko kipaista töissä. Sitten soitin mlp-asentajalle, joka sanoi, että he voisivat tulla aloittamaan pumpun asentamista jo tällä viikolla! Sähkärin vain pitäisi soitella heille, kun sähkötyöt on siinä hantissa, että asennus onnistuu. Tässä kohtaa aloin jo ihan tärinöissäni. Jösses, miä päivä! Tänään sujui kaikki! Niinpä illalla ostin vielä Casino-arvankin. Pakko oli kokeilla, josko tämän päivän onnella Veikkaus olisi kustantanut meidän talon. Oli se sentään jokin raja onnettarellakin :)

Iltapäivällä kiikutin vielä tasoitemiehille 200 ltraa vettä, koska he tarvinnevat vettä jo huomenna. Iltapäivällä saumojen nauhoitus olikin jo täydessä käynnissä. Illalla takkamuurari soitti ja kyseli, voisiko huomenna tulla viimeistelemään takan. Tasoitustyön vuoksi se ei kuitenkaan onnistu nyt.

Tänään oli hyvä päivä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti