lauantai 27. syyskuuta 2014

Leikkimökki KAFFILA

Tytöt vaativat leikkimökkiä jo viime kesänä. Kierosti lupasin möksän vasta sitten, kun pihanurmi on istutettu. Valitettavasti vain sekin aika koitti ja pakkohan se oli lunastaa lupauksensa.

Merjalla oli tarkat kriteerit mökille. Piti olla parvi, riittävästi tilaa ja mökin piti noudattaa talon tyyliä. Aloin kaivella netistä ajatuksensiemeniä. Jostain löysin lausahduksen, että mökin pitäisi olla vähintään 3 x 3 metriä ja mökissä pitäisi aikuisen mahtua seisomaan. Nämä siksi, että mökissä mahtuu leikkimään hyvin ja myös aikuinen mahtuu leikkiin mukaan. Tämä oli jonkun mökkejä ja mökkisisustoja nikkaroivan puusepän ohje. Pienen tuumailun jälkeen havahduin siihen, ettei meidän pihaan sovi tällaista mökkiä sillä Merjan parvella höystettynä.

Siispä kaivelin lisää mökkimalleja. Lopulta vastaan tuli eräänlainen leikkikioski. Meidän tytöt pitävät kaffilaleikistä, joten miksikäs ei. Entä se koko sitten. Aloin kutistaa mökin pohjaa tuosta 3 x 3 metristä. Päädyin 2,1 x 2,1 metrin pohjaan, jossa on 0,7 x 2,1 metriä terassia. Kioskissahan terassi on tärkeässä osassa. Korkeudeksi valitsin noin 1,8 metriä harjalle ja 1,6 metriä takaseinälle.

Perustukset ja lattia

Jämäharkoilla lähdettiin liikkeelle, RUH-200. Kuoppa ja pohjalle vähän sepeliä.


Lattiarunko 45 x 120 mm ja nuo kaksi lattiavasaa 95 x 50. Talotekolta jäi monta laatikkoa 95 mm runkokonenauloja, joilla on kyllä kiva lyödä kaikkea kasaan. Käytin niitä siis tähänkin.


Mökin lattia Byggmaxin jatkettavaa lattialautaa. Erittäi mukavaa laittaa kiinni. Tuli nopeasti valmista ja nättiä jälkeä.



Runkotoimitus

Seinien runkopuuksi 42 x 73 mm mitallistettua puuta. Byggmaxin tarjonta oli aika kieroa, mutta sillä oli mentävä. Kyllähän se tuossa mökissä meni, mutta kivempi olisi tietysti rakennella suorasta.


Merja naureskeli näitä runkoelementtejä. On vaan varsin helppo tapa rakentaa seinät. Kuistin tolpat taitaa olla 73 x 73 mm liimapalkkia ja tuo ylä"palkki" on 45 x 95 mm höylätavaraa.


Yhdessä päivässä runko ja kattotuolit olivat kasattuna. Mutta tulikohan siitä liian korkea?


Ulkovuori

Leikkimökkiin riitti mukavasti talotoimituksen ylijäämätavarasta. Eipä paneelia sitten paljoa enää jäänytkään, mutta riitti hyvin. Myös ostamani ulkovuorinaulat riittivät juuri. Ei siis tarvinnut ostaa uutta täyttä laatikkoa.


Kattojuoksujen alapintaan laudoituksen alle kiinnitin hyttysverkkoa. Jos tällä saisi pidettyä ampparit poissa mökistä.


Työttöjen oli pakko päästä maalaamaan. Vähän tuo pensseli oli raskas Säteelle, mutta touhailu on tärkeintä.



Ikkunat

Tutkiskelun jälkeen löysin Rautiasta polykarbonaattilevyä, joka vaikutti järkevältä vaihtoehdolta pernteiselle lasille. Ikkunamateriaalin piti olla kevyttä ja kestävää, koska kioskiin piti tietysti tehdä avattava ikkuna.

Tein ikkunapuitteet 42 x 42 mm rimasta. Yhdelle sivulle ajoin sirkkelillä teränlevyisen noin 1 cm syvän uran.








Valmista tuli

Väriteema kopioitiin tietysti talosta.


Ovi on mukailtu talon etuovesta. Pitihän siihen sitten laittaa tuollainen oikea kahvakin. Taitaa olla jonkinlainen porttihaka. Ehkä vähän krouvi, mutta toisaalta ihan hauska.



Kioskiluukku.









Liekkimökin sisustuksesta voit lukaista Merjan blogista.

Sen kaiken alun arpomisen jälkeen sanoisin, että mökistä tuli juuri sopivan kokoinen. Tytöt ovat myös tykänneet ja leikkiä on riittänyt, vaikka en ole vielä ehtinyt nikkaroida sisälle suunnittelemaani leikkikeittiötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti