tiistai 30. heinäkuuta 2013

Terassiovi ja ikkunapellit

Terassin ovi tuotti päänvaivaa. Asennuksessa karmin ja ovilehden väliin jäi kahvan puolelle selvä rako, jota emme saaneet ojennukseen. Ensin ajattelin, että annan homman olla niineen, koska itsehän tuon oven asnetelin. Tovin asiaa pohdittuani laitoin kuitenkin asiasta kyselyä Talotekolle, josko heillä olisi ollut jokin neuvo, kuinka saada homma toimimaan.


Asiasta tehtiin reklamaatio Pihlalle, josta tulikin korjaaja katsastamaan oven. Vika löytyi vinoon asennetuista karmeista. Saranapuolella karmi oli 5 mm vinossa pihalle päin ja kahvan puolella saman verran sisään päin. Tämä selvisi jollain steroidipassilla, josta todennäköisesti S-järjestelmän referenssikin haetaan. Omalla passillani en eroa nähnyt. Todettakoon, että etuoven saimme kuitenkin jotenkin kummasti ihan hienosti pelaamaan. Niinpä homma siis kaatui asennuksen piikkiin, ja eilen oli uusi yritys.

Ovi siis irti ja tällä kertaa hinkutimme saranapuolen siten, ettei sanomista jää. Pihlan asentajan mukaan kahvan puolelta karmi kannattaa asentaa ovilehden  mukaan siten, ettei lehden ja karmin väliin jää rakoa. Tilanne parani, vaan eipä ratkennut kokonaan. Jos karmin painoi ovilehteä vasten ylhäältä, alkoi rako irvistää alhaalta.

Lopulta päädyimme kompromissiin, jossa rako saatiin minimoitua sekä ylhäältä että alhaalta. Ilman lukkopesän kiristystä (lukkopesällä painetaan ovilehti tiukemmin karmia vasten) rako jäi selväksi. Kun lukkopesän kiristeli niin paljon kuin oven toiminta vain antoi myöden, saimme raon melkein katoamaan. Melkein.


Olisi varmaan sittenkin pitänyt maksaa Pihlan asentajalle, jotta hän olisi taistellut oven asemiin. Oma erittäin subjektiivinen näkemykseni on, että ovilehdessä on jokin hieman pielessä. Harmi, että karmi sattui olemaan naksun vinossa asentajan käydessä, koska nyt tuo ongelma kaatui oman osaamattomuuden piikkiin.

Tällä säädöllä sanoisin, ettei noita kokolasisia ovia kannata asennella itse, vaan ne kannattaa suosiolla jättää muiden päänvaivaksi. Muutoin tuo ovien asentelu on kyllä helppoa kuin tikkarin vieminen... no, helppoa se on.

Hain tänään pellit peltisepältä. Pakkohan se oli sovitella ikkunapellit, josko sopivat, vai ovatko kasa hukkapaloja.

Pellit saavat talon näyttämään taas vähän valmiimmalta.
Kaikki muut pellit asettuivat paikoilleen, mutta työhuoneen ikkunaan ei ollut sopivaa peltiä. Ehkä olin merkinnyt yhden mitan väärin, tai sitten kävi joku muu fiba. Joka tapauksessa minun pitää huomenna poiketa peltisepällä tilaamassa yksi pelti lisää. Toinen luku on, että seppä oli jostain syystä tehnyt päätyräystäille kolmiorimapellit, vaikka piti tehdä samanlaiset tippapellit kuin alaräystäille. Pitää vähän kysellä asiasta.

Soitin tasoitefirmalle ja sovin tasoiteurakasta. Päätin, että teen loppuhionnan ja pohjamaalauksen itse. Sovimme alustavaksi aikatauluksi niin, että levytän seinät ja katot ensi viikon aikana. Taas on sopiva dead line, joka pistää hommiin vauhtia. Haeskelin tänään uutta akkukonetta vanhan hyvin palvelleen Boschin tilalle. Päädyin lopulta Dewaltin 10,8 V DCK211S2 -sarjaan, jossa on erillinen ruuvinväännin ja porakone. Vaihtoehtona oli Makitan vastaava paketti, joka olisi ollut 30 € huokeampi. Dewalt vaikutti kuitenkin jämäkämmältä työkoneelta ja koska kyseinen paketti saisi palvella useammankin vuoden, en sitten tällä kertaa jättänyt asiaa muutamasta kympistä kiinni. Dewaltin molemmat koneet olivat kevyempiä ja tietysti pienempiä kuin vanha Boschini, joten todennäköisesti tämä työkaluhankinta säästää käsiäni levytyksessä. Suunnittelin tänään lisääväni blogiin sivun, jossa arvostelen taloprojektia varten hankimani työkalut. Katsitaan, saanko jossain välissä sellaisen aikaiseksi.

3 kommenttia:

  1. Meillä on kokolasisia pitkän terassiovia. Karmit suorassa mutta ovet silti laahaavat kahvan puolelta. Pihlan asentaja kävi katsomassa ja otti ristimitat ovilehdistä. Suurin heitto oli 6mm (vastaavan mestarille kanssa mittasimme 8mm. Asentaja väitti että vika on asennuksessa ja että ovet saadaan toimimaan kun sarana puolen karmin kiilaa alhaalta ja kiristää ylintä karmiruuvia. Laitoin Pihlalle viestin että en aio säätää suoraksi asentamaani karmia vinoon. Lupasivat laittaa asentajan säätämään ovet. Kaksi viikkoa on odoteltu. Kohta taas soitellaan. Jos et omalla passillasi jää virhettä niin karmi on takuulla riittävän suorassa. Pitäisi tehdä yhteiskanne noista 2300 korkeista Pihlan lasiovista. Luulenpa ongelmien olevan melko yleisiä.

    VastaaPoista
  2. Automaattinen tekstinsyöttö hieman vääristeli joitain sanoja edellisessä kommentissa. Asia varmaan tuli selväksi.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista! Kaikki myötätunto ovipainissa otetaan ilolla vastaan :)

    Itsekin sain ehdotuksen vääntää kahvapuolen karmia siten, että ovi painuu kiinni. Oven nurkka painui siinä kohtaa sisäpuolelta koolauksiakin syvemmälle, kun karmin pitäisi olla koolausten päälle tulevn kipsilevyn kanssa samassa tasossa.

    VastaaPoista