maanantai 30. joulukuuta 2013

Saunan lasiseinä

Hävettää. Blogi on jäänyt ihan hunningolle. Se ei kuitenkaan tarokita sitä, että olisin lyönyt pensselit santaan rakentamisen osalta. Talossa on yhtä ja toista näperrettävää ja hyvin usein tässä on tullut todettua itsekseen "tuokin pitäsi vielä tehdä". Pala palalta paikat silti valmistuvat.

Joulun alla saatiin saunan lasiseinä asennettua. Lasielementit ostin Lasinalta. Itse piti noutaa ja itse asentaa. Molemmista olisi varmaan voinut neuvotella, mutta kun on peräkärry ja kaksi tervettä kättä niin...

Lasielementit olivat melkoisen raskaita. Onneksi sain OP:sta kantokaverin. Kantoavun lisäksi sain apua asennuksessa ja oikeastaan suhteellisen vaivattomasti saunan lasiseinä ja kylppärin suihkuseinä asentautuivat paikoilleen. Kiitokset OP:lle ja Elsalle avusta!

Lasioven asennukseen nakitin Antin, jonka kanssa menestyksekkästi asennettiin kylppärin lasiovi. Homma sujui mukavasti ja nyt meillä on sauna ja pesuhuone. Käsittelin saunan lasiseinän ja kylppärin suhkuseinän Lasinan myymällä nanopinnoitteella. Nano alkaa olla jo passé, mutta tohtori hurahti siihen silti. Pinnoitteen olisi tarkoitus suojata lasia lialta ja helpottaa puhdistamista. Kerron sitten joskus, miten kävi. Jos en kerro, kysykää.

Asennuksessa meinasi mennä sormi suuhun ainoastaan seinän asemoinnissa. Olin nimittäin typeryyksissäni jättänyt merkitsemättä seinäkoolausten paikat näkyville. Tai olisihan ne voinut mitatakin. Mutta kun ei. Muistelin kyllä latoneeni puuta ihan riittävästi tuonne seinään, mutta mihin kohtaan tarkalleen? Oli pakko kaivella kuvia tietokoneelta. Meinasin jo tuskastua, kunnes viimein löysin kuvan, josta asia selvisi. Nyt on seinä ja ennen kaikkea ovi kunnolla kiinni. Kuvien räiskiminen kannattaa. Ja kannattaa kuvata etenkin sellaisia asioita, jotka jäävät piiloon. Siltikin, vaikka ne eivät vaikuttaisi mitenkään mielenkiintoisilta asioilta.

Saunan lasiseinä.
Otetaan ne edustavammat kuvat sitten, kun lauteet ovat valmiit. Lauteet on jo erittäin hyvin suunniteltu, mutta ei edes puolittain tehty. Sauna on nyt ollut romuvarastona. Muutaman kerran olen tehnyt lähtöä puukaupoille, mutta vielä muut askareet on menneet tärkeydessä ohi. Vähän haaveilin saunomisesta uutena vuotena, mutta taitaa nyt vaan jäädä.

Niin ja se kylppärin suihkuseinä. Se on kyllä mainio. Meinasin kirjoittaa mahtava, mutta sehän on vain suihkuseinä. Joka tapauksessa se ajaa hyvin asiansa jo on tyylikäs.

Suihkuseinä.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Jos ei tämän vuoden puolella enää tule postattua mitään, niin oikein hyvää rakennusvuotta 2014 kaikille!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Raksasta tuli koti

Eilen oli muuttopäivä. Ensimmäinen yö on nukuttu uudessa kodissa. Niin vain hujauksessa raksa muuttui kodiksi. Kivaksi kodiksi. Onhan tässä yhtä ja toista tehtävää vielä, mutta eipä sen väliä. Lopulta sain kaiken tehtyä, mitä olin suunnitellutkin. Olkkarista ja tyttöjen huoneista puuttuu kattolistat, koska ennen niiden asentamista pitää keksiä miten laitan ledinauhat kattoon.

Tässä vielä pari kuvaa muuttotarkastuspäivältä.





Kesällä pohdimme, että haluamme talon nimen näkyvän muualla kuin blogissa. Tilasin etuovelle kyltin, jossa kerrotaan talon nimi ja rakennusvuosi.


Takana on raskas, mutta palkitseva viikonloppu. Huomenna vien muuttolaatikot pois ja palautan sijaisasunnon avaimet.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Tohtorin uudet kengät

Tohtorin uudet kengät ovat konkreettisemmat kuin keisarin uudet vaatteet. Eilen tömähti postissa pakettikortti ja niinpä kovin odottamani raksakengät tupsahtivat lapaseen.

Jalas Zenit 3018
Ensimmäinen käyttöpäivä paljasti, että nuo ovat ihan käsittämättömän hyvät jalassa. Siis ihan yleisesti kenkäkategoriassa, ei pelkästään raksakenkänä.

Silpoutuneiden varpaiden sijasta sainkin oikeat työkengät, joilla varmistan tukivälineitteni kunnossa pysymisen jatkossakin. Kaikki raasut tossulijat tuskin ovat yhtä onnekkaita kuin minä tällä kertaa olin. Niinpä suosittelen vakavasti hankkimaan kunnolliset jalkineet raksalle. Hommat sujuvat aina paremmin kunnon välineillä. Ainakin näitä popoja voin vahvasti suositella, eli Jalasta alle!

Eli sydämellinen kiitos vielä VillaTykin Mavalle ja tietysti Jalakselle. Tohtori kiittää ja kumartaa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Talvituulikin talonäytös 26.11. 17-20

Kuten jo aiemmin mainitsin, Talvituulikkia pääsee ihmettelemään oikein paikan päälle. Tiistaina 26.11. Taloteko pitää talollamme talonäytöksen klo 17-20. Paikalla on Talotekon edustusta ja myös Lvi KotiLoimun asiantuntija(t), joita kannattaa ehdottomasti tulla morjestamaan, jos talotekniikan valinta on ajankohtaista. Itsekin olen tuolloin talolla, jos vaikka joku haluaa tulla kyselemään tai muuten vain juttelemaan rakentamisesta.

Osoite Karjalantie 15 Kangasala.


Pakko laittaa tähän kuva Talotekon sivuilta, kun olivat tehneet mallin sellaiseksi kuin meidän talo nyt pohjamaalattuna on. Kivaltahan se näyttää noinkin.


Tervetuloa!


Kuva Taloteko.fi

torstai 21. marraskuuta 2013

Listaa vaille (valmis)

Nyt ois paneelia katoissa.


Saunan lasiseinä ja kykppärin suihkuseinä on jo tilattu Lasinalta.
VillaTykin Mava tilaili mustaa ja valkoista. Tässä sitä on, Bitte sehr.
Käyttöönottotarkastus on sovittu torstaille 28.11. Onko se sitten valmis? Enää ei puutu oikeastaan muuta kuin listat. Ynnä tuhat muuta pikku asiaa keittiökaappien ovenkahvoista ulkoportaisiin. Ja siivousta. Omiksi tarpeiksi. Huomenna pääsen niiden listojen kimppuun. Jatketaan harjoituksia.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Retkellä kotona

Tänään tyttöjen piti mennä mummulaan kyläilemään, jotta Merja pääsee talolle apulaiseksi. Mummu oli kuitenkin kovassa flunssassa, joten tytöt pääsivätkin kotiin retkelle.

Merjalla oli urakkalistalla siivoilua ja kylppärin kattopaneelien vahausta. Hain paneelit Orivedeltä Pekan puusta. Materiaali II-laadun 120 mm pyöreäreunainen kuusipaneeli. Paneelin pintaan tulee valkoinen saunavaha. Vahaus ei varsinaisesti ole paha homma, mutta onhan se aika työ levitelä paneeleja lattialle. Etenkin, kun tilan kanssa on vähän niin ja näin.

Etualalla kylppärin paneeleja.
Itse värkkäsin viimeiset laminaatit paikoilleen. Homma jäi eilen kesken vaatehuoneen verran, kun materiaali loppui hieman kesken. Hain eilen illalla pari pakettia halvempaa laminaattia vaatehuonetta varten ja samalla ostin Bauhausista peite- ja kattolistat.

Eilen alkoi myös tekniikkarintamalla taas tapahtua, kun putkimies ja sähkärit olivat paikalla. Putkimies kävi tänään tekemässä kytkennät loppuun ja niinpä meillä tulee vesi hanoista asti! Saamme tosin vasta kylmää vettä, koska maalämpöpumpulla oli taas joku tragedia menossa. Tällä kertaa pumppu herjasi keruupiirin viasta. Hieman ahdistavaa, mutta kai se joskus alkaa pelaamaan. Maalämpöön pätymisen syy oli kuitenkin laitteiston käyttövarmuus...

Sieltä sitä vettä tulee :) Nyt raksalla pääsee vihdoin veskiin!
Sähkärit saivat kojeiden ruuvailun alulle, mutta hommaa riittää vielä varmaan muutamalle päivälle.

Tänään viimeisenä hommana tapetoimme Merjan kanssa makuuhuoneen tehosteseinän.

Makkarin seinä on juuri sellainen kuin pitikin!
Tällä viikolla tuli yhtä ja toista valmiiksi. Laminaatit lattiaan, väliovet paikoilleen, vesikytkennät... Huomenissa jatketaan liukuovien asentamisella, paneloinnilla ja tapetoinnilla. No, en tiedä, mitä kaikkea ehditään. Mutta puuhaa riittää. Kahden viikon päästä vietämme ensimmäistä iltaa uudessa kodissa :)

lauantai 9. marraskuuta 2013

Etenee, etenee

Tänään asenneltiin ensinnäisiä laminaatteja. Säteen ja Siirin huoneet alkavat olla muuttokuosissa. Kuuluisat listat vaan puuttuu, mutta niillä ei ole kiire, eihän? Laminaatin alle laitettiin Upofloorin Tuplexia. Siinä on samassa paketissa höyrynsulkumuovi ja askeläänieriste.

Siirin ovi. Välioviasennuksessakin harjoitus tekee tohtorin. Tänään ovet meni paikoilleen ihan "heittämälä".
Siirin kaapisto. Tässä on enemmän tilaa kuin tytöillä tällä hetkellä yhteensä.

Säteen ovi.
Säteen kaapisto. Tuonne mahtuisi aika monta Sädettä :)
Kodinhoitohuoneen vihreä laatta. Salaman takia tässä on värit vähän pielessä.
Eilen sain rykästyä vessan alaslaskun, kylppärin koolaukset ja vessan kalusteet paikoilleen. Valopeilitkin laitoin paikoilleen. Ajatuksena siis on, että sähkäri ja putkari voisi tulla hommiin ensi viikolla. Sähkäri jo ilmoittelikin viime torstaina olemassa olostaan, mutta putkarille soitan maanantaiaamuna.

Vessa.
Polarian allaskaappi näyttää istuvan ihan hyvin paikoilleen. Tuohon piti laittaa vain allas jalustalla, mutta vesijohtojen  takia (tulevat lattiasta) piti laittaa kaappi.
Menni lupautui tulla huomenna kaveriksi. Vuorossa työhuone ja makuuhuone.

lauantai 2. marraskuuta 2013

Kun saa itseä parempaa seuraa

...alkaa kummasti tapahtua. Tänään sain Antin kaveriksi ja yhtä ja toista tuli tehtyä.

Kylppärin ovi ei loju enää lattialla, vaan on oikeilla sijoillaan.


Kiinnitimme karmin tavallisilla 6x80 mm puuruuveilla käyttäen kiiloja apuna. Karmin alapäähän puun leikkauspintaan laitettiin kerros silikonia. Oven lukkomekanismin ohjeet vaativat lisäksi yhden tohtorin ja yhden DI:n aivotyötä?!, mutta valmista tuli.

Toinen käsipari oli hyödyksi myös kodinhoitohuoneen loppujen kaappien asentamisessa.


Seuraavaksi voinkin sitten askarrella välitilan laatat. Sen jälkeen voi raahata kaikki laattavehkeet pois jaloista kuleksimasta.

Lopuksi asensimme vielä kodinhoitohuoneen ja vessan ovet paikoilleen.


Periaatteessa kaikki väliovet olisi voinut laittaa paikoilleen ihan viimeisenä, mutta toisaalta pitää saada lattioita tyhjäksi, että saa laminaatit makuuhuoneisiin mahdollisimman vähällä tavaran siirtelyllä.

Kiitokset hanslankarille!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Talvituulikkia pääsee stalkkaamaan livenä

Useesti kuulee sanottavan, että rakennuksella tulee aikoja, jolloin ei saa mitään näkyvää aikaiseksi, vaikka miten tekee. Ei ole vielä tullut meillä vastaan.

Kulunut viikko on mennyt pääasiassa laatoitusten viimeistelyssä ja saumaamisessa. Mustan saumalaastin kanssa työskentelystä saa käsityksen, kun kuvittelee hienontavansa pari pussia grillihiiliä ihan hienoksi pölyksi ja sitten levittää sen lattialle. Tämän jälkeen kostuttaa pölyn suihkepullolla. Sitten voikin alkaa siivoamaan sotkua pesusienellä.

Iltapäivän ratoksi kiinnitin allaskaapin kylppäriin.
Ehdin tässä päivänä eräänä kasata osan kodinhoitohuoneestakin. Vähän oli sovituksen kanssa tekemistä, mutta kaipa siitä hyvä tulee.

Kodinhoitohuoneessakin on tehty jo vähän jotakin.
Vessassa jäi musta saumalaasti sitten vajaa puoli neliötä vajaaksi. Vähän aina syö miestä, kun joku homma jää vähän kesken. Etenkin, kun sen mustan laastin kanssa touhuaminen on niin jännää kuin edellä kuvasin.

Vessa odottelee kattoa ja kalusteita.
Valmis siitä kuitenkin tuli. Tänään laitoin silikonit nurkkiin, joten märkätilojen laatoitustyö on nyt virallisesti ohi. Laattahommia on jäljellä vain kodinhoitohuoneen välitilan verran. Sitten en laatoita enää ikinä. No ainanakaan tänä vuonna en laatoita.

Sitten tuohon postauksen otsikkoon. Tänään Talotekon pari myyjää poikkesi talolla ja keskustelimme taloesittelystä. Meidän esittely on muuttoviikolla marraskuun lopulla. Näillä näkymin paikalla on Talotekon lisäksi jokunen muukin aiheeseen liittyvä edustaja. Palaan tähän asiaan tarkemmin sitten, kun Taloteko alkaa mainostaa kyseistä tapahtumaa.

Vastaava mestarikin kipaisi talolla pyynnöstäni. Talon valmistuminen näyttää mestarinkin silmissä ihan lohdulliselta. Niin minustakin. Piti vaan kuulla se ammattilaiselta :) (Tämä ei ollut asia, miksi hänet talolle pyysin)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Eikö tämä laatoittaminen ikinä lopu?!

En tiedä ollaanko maali- vai takasuoralla, mutta ei sitä ihan hirveästi ole jäljellä.

Vessan laattaa ei olekaan esitelty vielä. Så här.




On muuten sangen hanurista nuo kuvat. Väsyneenä vaan ei jaksa. Perjantai-iltana.

maanantai 21. lokakuuta 2013

torstai 17. lokakuuta 2013

Keskeneräistä työtä

Ei sovi näyttää herroille, ei hulluille. Jos joku kokee kuuluvansa jompaan kumpaan edellä mainittuun ryhmään, sopii sulkea silmät.

Vessa korkattu.
Kylppärin seinät olisi tulleet tänään valmiiksi, jolleivat tehostelaatat olisi loppuneet kesken.
Tämä on nyt sitä paljon mainostamaani hienoa kukkalaattaa. Onnistunut valinta, yhdistää kivasti kylppärin muiden tilojen teemaan.
Hyvältä näyttää kuvassakin, mutta kuva ei ole mitään verrattuna todellisuuteen.
 Eilen jorisin siitä kylppärin pistorasasta. Asiasta puhuminen ilman kuvaa, on kuin... hyvä viini ilman alkoholia.

Kylppärin pistorasia.
Tänään tuli pakastin ja huomenna tulee keittiö. Kyllä se tästä, lapset.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Paskat kengät vs. oikeat työkengät

Lokakuun alussa esittelin rakkaat raksakenkäni. Turvallisuusnäkökohdat huomioiden kenkäni saivat VillaTykin Mavalta arvosanan paska, elikkäs vaarallinen.

Mava järjestää blogissaan arvonnan, jossa on palkintona Jalaksen työkenkiä, eli siis sellaisia oikeita työjalkineita, eikä mitään tossusaissea. Mavan arvonnassa olen saanut erityisesti raippaa ja piiskaa naurettavista tossuistani. Onneksi Mava ei jättänyt asiaa pelkästään aiheelliseksi vittuiluksi, vaan hän katsoi minun olevan niin kipeästi kunnon kenkien tarpeessa, että lupasi minulle parin Jalaksia kokoa kanootti. Niinpä kävin sovittamassa tänään tossuja Rautiassa ja päädyin Zenit 3030 -kenkiin. Pienellä tutkiskelulla kotona totesin kuitenkin Zenit 3018:t paremmaksi vaihtoehdoksi. Piakkoin tässä siis raksaillaan kunnon kengät jalassa.

www.dinyrkesbutik.se
Onhan nuo komiat työvälineet. Ja hyvät jalassa. Ja turvalliset.

Eli kiitokset Mavalle, kun välität minunkin jaloistani. Kaikkineen erittäin hyvä juttu, että turvallisuusnäkökohdat nousevat esille omatoimiraksaajien blogeissa. Siispä kaikki kipin kapin VillaTykkiin lukaisemaan täyttä asiaa ja tietysti samalla osallistumaan kenkäarvontaan! 

Vesieristettä, laattaa ja tarjouksia

Kuivien tilojen laatoitustön jälkeen keräsin kaiken rohkeuteni ja siirryin kylpytilojen puolelle. Eilen telasin kylppärin seinään vesieristeen. Oikean kalvopaksuuden arvioin telaamalla ohjeen mukaisen määrän tavaraa seinälle. Tässä tapauksessa tulee ehkä vähän suotta tuplaeristys, kun kaakelilujassa on vsieriste valmiina. Saumat kuitenkin pitää neuhata, joten samalla vaivalla sitä sitten telaa eristeen pintaan kokonaan. Tästä syystä olisin voinut käyttää lujalevyä, mutta se taas on hinnaltaan kaakelilujan kanssa samoissa, joten samapa tuo.



Cascon läpivientipalat ovat muuten varsin hyviä. Tiivistä tulee. Sähkörasiaan minulla ei ollutkaan sopivaa vahvikepalaa, joten tein sellaisen rullatavarasta puhkomalla hieman rasiaa pienemmpän reiän palan keskelle. Rasian varustin korokerenkaalla, jotta myös tuo kohta on tiivis. Vastaavan mestarin mukaan tässä kohtaa yleensä luistetaan ja rasia jää seinätason alle.

Eilen illalla kävin telaamassa seinät toiseen kertaan. Niinpä tänään pääsin laatoittamisen kimppuun. Jotain jo ehdin saada aikaiseksikin. Iltapäivällä kävin rautakaupassa ja hain ristilaserin työn helpottamiseksi. Saas nähdä onko se hitti vai huti.




Tärviö tuli vältettyä vahingossa, kun soitin Merjalle. Olin laittamassa tehostelaattaa väärälle seinälle. Enpäs enää muistanut, että laatta e tule suihkun taakse, vaan pitkälle seinälle. Pitkä oli tehostelaatan hintakin, mutta onhan se komeaa sitten. You'll see.

Eilen talolle ilmaantui kasa kodinkoneita. Pakastin ei ollut matkassa, saas nähdä, koska se tulee.

Eilen ja tänään talolla on käynyt muutenkin porukkaa, kun Vesivekin ja Sadexin myyjät kävivät mittomassa kattoturvatuotteita ja pari kaihdinkauppiasta poikkesi mittailemassa ikkunoita.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Valmista lattiaa

Keskiviikkona ja torstaina laatoitustyö jatkui. Kiinnitin ensin kokonaiset laatat ja leikoin lopuksi palaset. Ostin Biltemasta n. 50 €:n laattaleikkurin, joka osoittautui erittäin hyväksi hankinnaksi. Mano lupautui viikonlopuksi kaveriksi, joten yritin väen väkisin nykertää laatoituksen valmiiksi lauantaita varten. Yhdeltätoista oli pakko tunnustaa, että homma jää vähän kesken. Viidentoista tunnin työpäivä alkoi olla riittävästi.




Tytöt kävivät auttamassa isiä mittauspuuhissa. Siiri ihastui myös laattaleikkuriin.
Lauantaina Mano sitten tuli jeesimän ja vuorossa oli saumaus. Tosin saumat piti puhdistaa sitä ennen ja lattia oli imuroitava. Joku oli sotkenut laatoja saneerauslaastilla, joten nekin sotkut oli siivottava. Koska torstaina jäi muutama laatta kiinnittämättä, piti ne lätkiä paikalleen, eikä lattiaa voinut saumata kokonaan kerralla. Niinpä jätimme teisen suosiolla saumaamatta. Se puuha oli vuorossa tänään, kun rykäsin itse saumaten ja pesten. Saumauslaasti kuivuu aika nopeasti, joten työssä on pakko pitää melkoista tahtia. Hikihän siinä tulee. Työ on kuitenkin erittäin palkitsevaa, koska lopputuloksena on valmista lattiapintaa.

Laatassa on mukavasti elävyyttä. Laatan pinnassa on tosin vielä näissä kuvissa saumauslaastipölyä, joka pitää imuroia pois. Ei taida vaan meidän Electrolux tykätä siitä hommasta.


Eteisen saumat ovat vielä märkiä, joten väri on tummempi kuin olohuoneessa.


Laattoja jäi kaksi kokonaista kappaletta yli. Saneerauslaasti jouduin hakemaan pari säkkiä lisää, eli sitä meni yhteensä 7 säkkiä (Casco FloorFlex). Saumauslaasti riitti juuri sopivasti. Eli mitoitus meni nappiin. lopputulos miellyttää omaa silmää, joten työ lienee onnistunut. Merja voi heittää vaikka kommentin, jos on eri mieltä ;)