tiistai 11. joulukuuta 2012

Lämmitysjärjestelmä

Lämmitysjärjestelmän piti olla rakentamisessa helpoin asia. Aikojen saatossa kyllästyessäni jatkuvasti nouseviin rivitaloasunnon lämmityskustannuksiin ajattelin, että jos joskus satumme rakentamaan kodin, se lämmitetään niin, että energian hinnan nousu vaikuttaa asumiseen mahdollisimman vähän. Lisäksi lämmitystavan tulisi olla helppokäyttöinen. Mielestäni maalämpö (tai paremminkin kalliolämpö) täyttää nämä kriteerit parhaiten. Kaukolämpö on helppohoitoinen, mutta altis kustannusten nousulle. Samoin suora sähkölämmitys. Sähkökaapelit lattiassa on myös rtkaisuna varsin joustamaton, eli lämmitysjärjestelmää ei silloin paljoa muutella. Siksi vesikiertoinen lattialämmitys hybridivaraajalla on itselle mielekkäämpi ratkaisu.

Kesän asuntomessuilla aloinkin sitten miettiä muita vaihtoehtoja. Näin jälkikäteen ajatellen messutarjontaan kannattaisi ehkä suhtautua kriittisemmin, koska siellä monella lienee tarkoitus esitellä mahdollisimman hienoja kilkkeitä. Messuilla tuli vastaan muutama aiemmin täysin vieras ratkaisu.
  • Ensimmäiseksi törmäsimme Savumaxin vesipiippuihin. Näissä savukaasujen lämpö kerätään piipussa kiertävään veteen ja kierrätetään hybridivaraajaan. Tämä vaikutti mielestäni yksinkertaisela ja järkevältä ratkaisulta. Niinpä pitkään tuumailin ratkaisuksi hybridivaraajaa + savumaxia. Mutta. Tarkemmin asiaa selviteltyäni havaitsin, että tämä on suhteellisen arvokas ratkaisu ja Savumax ei oikein yksin riitä talon lämmittämiseen. Käyttöveden sillä voisi toki saada hoidettua. Lisäksi Savumax toimisi parhaiten saunan piipussa, koska kiukaan savukaasut ovat paljon takan vastaavia kuumempia. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kiukaassa lämpö otetaan huonommin talteen kuin tavallisessa varaavassa takassa. Savumaxin lisäksi tuli vastaan vesitakka, joka myös oli itselleni täysin vieras vaihtoehto. Vesitakassa on mielestäni suunnilleen samat plussat ja miinukset Savumaxin kanssa. Kaikkiaan, takasta taitaa saada kustannustehokkaammaan yhdiselmällä tavallinen varaava takka ja poistoilmalämpöpumppu (PILP). Paljon on puuta poltettava molemmissa tapauksissa => vaatii harrastuneisuutta.
  • Myös hybridivaraaja (hybridikattila) oli itselleni täysin uusi käsite. Kuitenkin kyseessä on niinkin yksinkertainen asia, kuin lämmitysvaraaja, johon saadaan yhdistettyä (sähkön lisäksi) yksi tai useampi muu lämmönlähde. Käytännössä siis tuo Savumax olisi vaatinut hybridikattilan ja siihen olisin varmaan hifistellyt mukaan aurinkopaneelit. Tässä tapauksessa ajatuksena olisi ollut saada lämpöä talvella Savumaxista ja kesällä paneeleista. Käytännössä tämä yhdistelmä ainakin omalla kohdallani kaatui huonoon hyöty/kustannus-suhteeseen.
  • Sitten messuilla tuli vastaan Duventsin monierergialämpöpumppu (MELP). Tämä vehje on laajennettu poistoilmalämpöpumpu. Käytännössä lämpöä revitään poistoilman lisäksi muista lämmönlähteistä (vesitakka, aurinkopaneelit...). Duventsin esittelijä kehui olleensa maalämmön puolestapuhuja jo vuodesta -95. Hänen mielestään maalämpö on vain  liian järeä ratkaisu nykyisiin energiatehokkaisiin taloihin. Täytyy myöntää, että innostuin Duventsista myyntipuheiden perusteella. Laitteeseen saa kytkettyä ominaisuuksia varsin kattavasti. Lämpöä voidaan varastoida talon perstuksen alle, jäähdytys voidaan hoitaa esim. puutarhaan asennetulla maakierrolla ja laitteen hybridikattilaan voidaan kytkeä erinäinen määrä lämmityslaitteita. Tässä piilee osittain laitteen kompastuskivi. Laitteessa on helposti niin monta eri piiriä, että paketti alkaa mennä sekavaksi. Laitteelle (hybridikattila + PILP) tuli hintaa karkeasti kymppitonnin luokkaa, joten ei tuokaan ihan ilmaiseksi tule. Kun tuohon kytkee vaikkapa vesitakan ja aurinkopaneelit aletaan huidella maalämön hinnoissa. Tosin tuolla Duventsilla oheiskilkkeineen päästään nollaenergiatatasoon, jos se sattuu olemaan haaveena.
  • Tästä kaikesta hämmentyneenä aloin tutkiskella hybridikattiloita. Siinä sivussa löysin eräänlaisen välimallin ratkaisun - ilmavesilämpöpumpun. Kustannuksiltaan tämä ratkaisu on kuin maalämpö ilman porakaivoa. Rajoittavana tekijänä on myös käyttölämpötila. Mitä kylmempi ulkona on, sitä huonommin ulkoilmasta saa lämpöä talteen. Niinpä ilmavesilämpöpumpuissa on käytännössä pakkasraja (noin -20 astetta), jonka alle mentäessä pumpusta ei saada lämpöä irti ja lämmitys on hoidettava jotenkin muuten (esim. sähköllä tai takalla). No ei niitä paukkupakkaspäiviä niin hirveän montaa vuodessa ole, etteikö tälläkin pärjäisi. Mutta onhan se vähän hassua, jos päälämmitysjärjestelmä kyykistyy juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan. Ilmavesilämpöpumppu oli pitkään itselleni vaihtoehto numero yksi. Nyt se on varasijalla, jos kaikki ei mene nykyisten suunnitelmien mukaan.
  • Vielä tässä ohessa mietin pelkkää PILP:iä. tämä olisi ollut varteenotettava vaihtoehto, jos olisimme päätyneet talopaketissa Jetta-Taloon, joka tarjosi passiivirakennetta vuoden 2012 tilauksiin matalaenergiarakenteen hinnalla.
  • Lopulta olen päätymässä kuitenkin maalämpöön (kalliolämpöön). Kyselin kahdelta kaivoja tekevältä yritykseltä heidän kokemuksiaan alueeltamme. Vaikuttaisi siltä, että kallio voisi hyvinkin tulla vastaan 20 - 25 metrissä, jossa pohjatutkimuksen mukaan on vastassa joko moreeni tai kallio. Investoinneiltaan kalliimpi maalämpö voittaa ilmavesilämpöpumpun huolettomuudessa ja energiantuotossa pakkasilla.
Tässä ohessa olen hämmennellyt omaa päätäni seuraamalla E-lukuun ja passiivirakentamiseen liittyvää kiivasta keskustelua. Työn puolesta olen havainnut, että suomalainen rakentaminen on tällä hetkellä varsin kuralla. Rakentamisessa aika on päässyt määräävään asemaan ja samalla laatu on unohdettu kokonaan. Kuitenkin rakentamisen  kustannukset näyttävät kohoavan jatkuvasti. Mielestäni rakennusalalla vallitsee rakennusliikkeiden markkinat ja tämä ilmenee rakentajien ylimielisyytenä, hutilointeina ja ihan käsittämättömän huonona työnjälkenä. Tämä kaikki, yhdistettynä Suomen kostean koleaan ilmastoon, sopii niin kovin huonosti tiiviiseen rakentamiseen. Epäilen, että passiivirakentamisen suurimmat ongelmat tulevaisuudessa tulevat johtumaan rakennusvirheistä, eikä välttämättä niinkään pasiivirakenteen suoranaisesta huonoudesta. Sama peikko vaanii toki myös matalaenergiataloja. Jos esimerkiksi rakennettaessa talon rakenteet ja eristeet pääsevät kastumaan, ei kosteus pääse poistumaan tiiviin talon rakenteista talon valmistuttua. Tästä seuraa niitä kuuluisia hometaloja, joiden valmistamisesta ja sielunelämästä saatan mainita joskus toiste hieman lisää.

Mielestäni nollaenergiatason tavoittelu Suomen oloissa on järjetöntä. Muuttumaton tosiasia on, että kesällä on kuuma, talvella kylmä ja syksyllä sekä kesällä koleaa ja kosteaa. Kesällä energiaa tarvitaan viilennykseen, talvella lämmitykseen ja keväällä ja syksyllä kosteus saa ihmeitä aikaan, jollei ilmanvaihto pelaa. Näinpä omalla kohdallani mielekkäin ratkaisu on matalaenergiarakenne ja siihen helppohoitoinen sekä käyttökustannuksiltaan huokea lämmitysmuoto. Tärkeimpänä tekijänä talossamme tulee silti olemaan rakennusaikainen laatu, jota aion vaania silmä kovana. Katsotaan, miten onnistun tavoitteissani.

Todettakoon vielä tähän loppuun, että tämä lämmitysmuoto ja talorakenne on puhtaasti mielipidekysymys, johon jokaisen rakentajan on löydettävä oma ratkaisunsa. Tärkeintä on löytää kokonaisuus, joka on itselle mieluinen ja jonka voi perustella itselleen siten, että päätöksen kanssa voi elää tulevaisuudessakin.

1 kommentti:

  1. Tästä sain asiaa paremmin tuntevalta kaverilta pyyhkeitä, että tiiveys ei ole uusien talojen ongelma, vaan eristekerroksen kasvattaminen.

    Joka tapauksessa on tärkeää, että materiaalit asennetaan kuivina :)

    VastaaPoista