torstai 14. toukokuuta 2015

Autokatoksen runkopystytys

Alku viikko on ollut varsin sateinen. Tänään aamulla aurinko näytti hieman pilkistävän pilven takaa, joten päätin hyödyntää päivän rakenteluun. Alkaa kevytpeitteet olla tiensä päässä. Tälläkin kertaa olipressu selvästi vuotanut ja lattiabetoni oli märkää. Runkokasakin oli paikoitellen saanut vettä, mutta olihan siinä paljon kuivaakin. Vähän harmittaa tuo vesi, koska rungoissa on tuplatolppia, joiden välissä on eristekaista. Ne olisivat saaneet pysyä kuivina.

Ensimmäisenä kasasin lyhyiden päätyjen seinät valmiiksi. Niiden alajuoksut siis olivat jo kiinni sokkelissa, joten piti lyödä poikkilautaa, jotta seinät pysyvät muodossaan. Kun seinät alkoivat olla valmiina, pyysin Merjaa tilaamaan Heikin ja Aten nostoavuksi. Ei tullut Heikkiä, mutta OP tuli Aten kaverina. Vahvoja miehiä :)


Nostimme ensin lyhyet seinät sivuun. Ensimmäisenä pystytettiin kuvassa etummaisena näkyvä oviseinä. Painoi aikalailla tuo kehikko, mutta hyvin sen kanssa pärjäsimme kolmistaan. Reivasimme sitä hieman kohdilleen ja sitten nostimme autokatoksen päädyn (kuvassa vasemmalla). Kolmantena pitkä takaseinä ja viimeisenä halkopinon seinä (kuvassa oikealla), Kun saimme seinät pystyyn ja suunnilleen suoraan, heitin pojat anoppilaan.

Viimeistelin pystytyksen tarkastamalla seinien suoruudet ja oikomalla nurkat. Sitten ammuin jonkinlaisen kasan nauloja nurkkaliitoksiin ja kiinnitin pitkien seinien alajuoksut sokkeliin harkkoruuveilla. Päivän viimeisenä hommana aloitin väliseinärungon kasaamista. Havaitsin, että väliseinän päätymmäisten tolppien taakse on syytä laittaa höyrynsulkumuovi valmiiksi, jotta höyrynsulusta saa yhtenäisen. Yllättäen tuli siis yksi sudenkuoppa vältettyä. Lopuksi heitin rungon päälle kevytpeitteen, jos vaikka ne runkotolppien eristeet pysyisivät edes jollain tavalla kuivina.

Tavarantoimittaja ei ollut vielä tällä viikolla käynyt vaihtamassa palkkeja. Seuraavaksi pitäisi suunnitella katoksen tolpat paikoilleen. Kattoristikkotoimittaja soitti keskiviikkona ja ilmoitti ristikoiden tulevan ensi maanantaina. Jos oikeat palkit tulevat huomenna, voi ristikoida päästä nostamaan paikoilleen jo ensi viikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti