torstai 20. marraskuuta 2014

Talo valmistui syyskuussa

Ensinnäkin. Kiitokset Samulille kommentista, jota ilman tätä postausta ei olisi tehty vieläkään. Suunnitteilla on ollut, mutta... noh... ei ole saanut aikaiseksi. Näissä viimeistelyhommissa on se ongelma, että valmista syntyy hiljalleen huomaamatta ja postauksen tekeminen muutaman kaideriman ruuvaamisesta ei tunnu mielekkäältä.

Otin alla olevat kuvat 28.9., joten jollain tasolla voisi kai julistaa, että talo valmistui syyskuussa 2014. Sen jälkeen sähkäri kävi vielä säätämässä automaatiota. Viimeistelyn ja huollon raja on kuitenkin häilyvä. Mutta niitä kuvia:






Nykyään tikkaat on siististi telineessä seinällä, eikä kodinhoitohuoneen ovellakaan loju puutavaraa.

Kuva vakipaikalta. Siinähän se meidän ulkorakennus on :)
Talo on valmis. Budjetti tuli alitettua, sillä talon lisänä ralentelin ulkorakennuksen perustukset ekstrana. Huono puoli on se, että nyt on raksarahat finaalissa ja ulkorakennus pitäisi taikoa jollakin ilveellä :) Taloa budejeoidessa ajattelin, että nipistän kustannuksista katoksen verran. Se olisi ollut mahdollista, mutta käytimme rahaa muutamin paikoin sellaisiin "haluamme panostaa tähän" -juttuihin. Mainittakoon näistä kyllppärin ja vessan laatat, saunan lasiseinä, alapohjan eristys ja talon viilennys. Viilennys on osoittanut jo tarpeellisuutensa, perustuksista ei tingitä ja kylppäri ja vessa ovat mainiota. Ei sis kaduta.

Tilanne on siis se, että pitäsi laskeskella ulkorakennuksen budettia, vonkua pankista rahaa ja suunnitella rakentamista. Ulkorakennuksen rakennesuunnitelmat ovat valmiina. Budjetin laskeskelin jo kesällä. Se pitäisi vain tarkastaa. Pankistakin kyselivät jo tarvettamme lisälainalle, mutta emme ole vielä saaneet aikaiseksi tehdä hakemusta. Tiedä sitten haluavatko oikeasti rahoittaa, vai oliko se vain varovainen tiedustelu talon valmiudesta.

Jatkolle on siis kaksi vaihtoehtoa. Ulkorakennuksen raksailu alkaa keväällä tai talon lopputarkastus pidetään keväällä ja ulkorakennus jätetään toistaiseksi tekemättä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti