maanantai 26. elokuuta 2013

Talo lämpimäksi

Maalämpöpumppuasentajat olivat ahertaneet pumpun kimpussa viime torstain ja perjantain. Tänään he tulivat iltapäivällä käynnistämään pumpun. Ilmeisesti homma suijui ongelmitta, koska miehet poistuivat ilman napinaa ja teknisessä tilassa hyrisi maalampöpumppu vaimeaa hurinaa.

Pumppu ja IV-kone sulassa sovussa.
MLP on nyt kytketty jäähdytyksen kanavapatteria myöden. Aionastaan käyttövesipuoli puuttuu.
Vesimittari kytkettiin viime keskiviikkona.
Sisällä käy pieni lirinä, kun vesi kiertää lattialämmityksen jakotukeilla. En tiedä johuuko lirinä vajaatäytöstä vai kuuluuko se asiaan, mutta nyt pidän sitä merkkinä toiminnasta :)

Lattialmmitys toimii toistaiseksi käsikäytöllä. Sähkäri kytkee termostaatit myöhemmin.
Tasoitemiehet saivat urakkansa lauantaina valmiiksi. Tasaiselta näyttää!





Nurkista tuli todella komiat!

Seuraavaksi on tiedossa hiontaa. Tasoitekaveri suositteli 100 paperia.

Taloon on myös ilmestynyt puolet huopakatosta. En tiedä kuka se teki, mutta hinta oli täysin ruhjottu kroppa meikäläiselle. Jos olette joskus pesseet mattoja, tietänette mattomankelin. Mattomankelin läpi vedetystä tuntuu varmaan kutakuinkin tältä.

Joo, kuva on huono, mutta uhmaan järjen viimeistä hiventä ja tuuttaan sen silti tähän.
Eli kolmen päivän aikana naputtelin n. 120 neliötä pintahuopaa. Yhdestä 24 kg:n painoisesta paketista tulee 3 neliötä valmista pintaa. Niinpä nostelin katolle melkein tuhannen kiloa tavaraa :)

Aurinko nousee talon etupuolelta ja kattoi on korkea ja jyrkkä, joten aamulla kestää varsin pitkään, ennen kuin aurinko ehtii kuivaamaan kasteen työstämältäni lappeelta. Sitten aurnko kiertää koko päivän porottaen kuumimmillaan iltapäivällä suoraan lappeelle. Tuolloin bitumilaatta muuttuu todella pehmeäksi, eikä kestä kävelyä. Illalla viidestä eteenpäin on parasta työaikaa, kun auriko kääntyy naapurin puiden taakse.

Yritin etukäteen etsiä havainekuvia sopivista telineistä. Tuloksetta. Niinpä lapsukaiset laitan tähän jakoon oman näkemykseni siitä, miten suhteellisen jyrkän (1:2) katon huovan saa tehtyä järkevästi.


Appiukko jeesaili telinerunkojen kanssa. Hän suunnitteli erittäin napakat ja yksinkertaiset teline-elementit, joita tuettiin peräkkäin vinoreivoin seinustalle. Päälle todella leveää lankkua. Koska kattoasennuksesta jäi katevaneria, päätimme käyttää sitä, jotta saimme leveän kulkusillan ylös räystään tasalle. Näiden telineiden tekoon meni vajaa päivä.

Räystäspellit ja jokunen rivi pintahuopaa asentui paikoilleen todella helposti tuolta tasolta tehden. Sitten aloin tehdä kulkutukea lappeelle. Materiaalina puolentoistatuuman lauta. Pintahuopa on sen verran karheaa, että työn voisi saada tehtyä ilman aputelineitäkin, mutta telineet lappeella helpottivat työtä kummasti.


Menen potemaan ruhjottua ruumistani. Huomenna siirrämme Heikin kanssa telineet toiselle puolelle.

EDIT 28.8.2013: Tuli postaus ladottua vahingossa Merjan nimissä, vaikka itse olen syyllinen sekä tekemiseen että dokumentointiin. -Pekka 

torstai 22. elokuuta 2013

Muuttopäivä päätetty!

Meidän perhe muuttaa uuteen kotiin marraskuun lopulla. Nyt se on päätettyy, sitä ei voi enää perua :) Nykyisen asunnon sopimus irtisanotaan päättymään 30.11.

Palaan asiaan jäljellä olevien tehtävien muodossa lähiakoina.

maanantai 19. elokuuta 2013

Rakentajan joulu

Viime aikoina on tullut vikistyä jaksamisesta ja aikataulusta. Viikonlopusta alkaen allekirjoittaneen rakennuskarma otti kuitenkin uuden suunnan ja taas on touhua ja tohinaa. Näin se meni:

Perjantaina siis soittelin useammalle maaurakoitsijalle, joista useammat lupailivat kaivuuta vasta loka- marraskuulle. Yksi urakoitsijoista lupasi palata asiaan perjantaina illalla, mutta soittoa ei kuulunut. Lauantaina iltapäivällä hän kuitenkin soitti minulle ja kysyi, josko voisi käydä katsomassa työmaata. Tokihan se sopi. Aikamme työmaata ihmeteltyämme hän totesi, että hän soittelee tässä joskus.

Sunnuntaina aamulla Heikki soitti ja sanoi kuulleensa, että on työpäivä tontilla. Olin ajatellut käytä tekemässä vain loppusiisitimisen tasoiteurakkaa varten, mutta eihän sitä hanslankarista auta kieltäytyä. Niinpä rakentelimme rakennuksen pitkälle sivulle telineet kattohuova asentamista varten. Kun sitten illansuussa olin lopettelemassa hommia talolla, soitti maaurakoitisja ja kysyi, voisiko kaivuun hoitaa maanantaina. Ihan uskomatonta! Totta kai se sopi minulle ja niinpä hain uppopumpun tontille ja aloin tyhjätä alapihaa vedestä. Käytännössä koko ulkorakennuksen pohja alkoikin jo olla veden vallassa, eli talomme sijaitsi rantatontilla :) Pistin vielä tekstaria putkimiehelle, jolle pikainen aikataulu sopi mainiosti.

Yön hämärinä tunteina minulle valkeni, että ihan ehdottomasti yritän saada vastaavan mestarin vielä maanantaiaamuksi ihmettelemään sopivaa kaivuupaikkaa. Onneksi mestarilla oli aikaa ja niin sovimme tapaamisen kahdeksaksi.

Yön ja aamun aikana oli ehtinyt sataa taas sen verran paljon, että keväällä tehty kaivanto oli taas täyttynyt.

Pihalampi.
Vastaavan mestarin kanssa suunniteltiin sopiva kaivuupaikka vesilaitokselta saamaani vanhan liittymiskuvan ja viemärikaivon lähtösuunnan avulla. Mestari arvioi vielä kaivuusyvyyden kukkan viemärikaivon perusteella. Sitten vain kone käyntiin ja hyvin pian kaivannon pohjalla alkoi näkyä maa-ainesraja, joka ounasteli viemärin löytymistä. Kun kaivantoa levennettiin hieman tuli viemäri esille. Olimme ajatelleet, että etsimme ensin viemärin ja sen perusteella haetaan vesijohto (koska vanhan liittymiskuvan persuteella ei ollut mitenkään varmaa, että ne olisivat samassa kaivannossa). Kaivurin kaivaessa viemäriä paremmin esille havaitsi vastaava mestari myös mustan vesijohdon kaivannossa. Peli oli kertalaakista selvä! Soitto putkimiehelle ja aloimme kaivella putkia paremmin esille.

Keväällä kaivettiin hieman ohi. Tosin tuolloin olimmekin vielä siinä käsitysessä, että liittymä kaivetaan tien alle.
Homma sujui kaikkineen todella näppärästi ja työ oli valmis jo vähän yhdentoista jälkeen. Meidän tapauksessa kunnallistekniikkaan liittymisessä päästiin hieman helpommalla kuin Rautio.

Kaivanto valmiina peitettäväksi. 
Puoliltapäivin olinkin sitten jo kotona ja soitin vesilaitokselle tilatakseni mittarin. Työtilauksissa oli kuulemma väljää ja sain valita, minä päivänä mittari tullaan asentamaan. Tämä tapahtuu keskiviikkona, koska huomenna on pakko kipaista töissä. Sitten soitin mlp-asentajalle, joka sanoi, että he voisivat tulla aloittamaan pumpun asentamista jo tällä viikolla! Sähkärin vain pitäisi soitella heille, kun sähkötyöt on siinä hantissa, että asennus onnistuu. Tässä kohtaa aloin jo ihan tärinöissäni. Jösses, miä päivä! Tänään sujui kaikki! Niinpä illalla ostin vielä Casino-arvankin. Pakko oli kokeilla, josko tämän päivän onnella Veikkaus olisi kustantanut meidän talon. Oli se sentään jokin raja onnettarellakin :)

Iltapäivällä kiikutin vielä tasoitemiehille 200 ltraa vettä, koska he tarvinnevat vettä jo huomenna. Iltapäivällä saumojen nauhoitus olikin jo täydessä käynnissä. Illalla takkamuurari soitti ja kyseli, voisiko huomenna tulla viimeistelemään takan. Tasoitustyön vuoksi se ei kuitenkaan onnistu nyt.

Tänään oli hyvä päivä!

perjantai 16. elokuuta 2013

Liian teknistä?

Alkuviikosta sähkäri alkoi kysellä maalämpöpumpun tilannetta. Totesin, että eipä ole vielä kuulunut mitään, mutta pitäisi kyllä hiljalleen ilmestyä tontille. Keskiviikkona pumppu sitten putkahti paikalle ja torstaina oli vuorossa pumpun raahaaminen tekniseen tilaan.

Sepäs ei ollutkaan kaikkein helpoin homma. Pumpulla on painoa melkein 300 kiloa. Heikin ja Aten kanssa tuumailimme pumpun vieressä, kuinka saada raskas mötkäle liikkeelle. Eräs naapuri havaitsi ihmettelymme ja tuli tarjoamaan kantoapua :) Neljään mieheen tuo värkki sitten saatiin raahattua teknisen tilan ovelle ja siitä hivutettua ovesta sisään ja paikoilleen. Suuri kiitos naapurille, jota ilman pumppu olisi jäänyt vielä pihalle. 


Olimme vastaavan mestarin kanssa suunnitelleet sijoittaa pumpun etukannen IV-konetta päin. Pumpun takana oli kuitenkin kujetusraudat, joiden kanssa pumppu on reilusti yli 60 cm syvä. Niinpä ainakin toistaiseksi laitoin pumpun naama ovelle päin. Soitin Kotiloimun Lindströmmille ja kysyin pumpun takana olevien kuljetusrautojen tarpeellisuudesta kuljetuksen jälkeen. Raudat voi poistaa, joten siitä saa vähän lisää pelivaraa pumpun asemoitiin.

Kuvassa yllä näkyvä kansi avautuu saranoiden varassa hienosti alas, joten sekin vie tilaa niin, ettei kansi aukea, kuin kääntämällä kone kulmittain. Tosin jos alemman kannen ruuvit jättäisi pois, ylemmän kannen saranat saisi ruuvailtua irti, jos tulee vaikkapa huoltotarvetta. Oletusarvoisesti toivon, ettei tuonne koneen sisään tarvitse juuri kajota, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Sähkärin työmaa.
Havahduin viikolla, että mlp:n asennusta varten töllissä pitäisi varmaan olla vesi kytkettynä?! Olen tässä yrittänyt pitkäpinnaisesti odotella, että naapuri saisi toimettua kaivurin paikalle ja kytkennät saataisiin hoidettua. Vihdoin totesin, että nyt on pakko alkaa toimia itse (ja myöhässä tietysti). Soitin vesilaitokselle ja tilasin liittymiskohdan näytön tälle päivälle. Aamulla vesimies saapuikin paikalle ja näytti viemärille ja vesiputkelle linjan, jota myöten tie pitäisi katkoa. Kysyin kaverila, että eikö tontille mene vanhaa vesijohtoa ja viemäriä, kun olen kuullut juttua, että tontilla olleesta talosta olisi purettu vesimittari pois. Kaverilla välähti heti ja hän totesi, että totta tosiaan, hänhän kävi parisen vuotta sitten itse ruuvaamassa mittarin irti. Niinpä kysyin mahdollisuutta liittyä vanhoihin putkiin ja vesilaitoksen miehen mukaan se voisi olla hyvä ratkaisu. Hän poikkesi varikolla ja etsi vanhan liittymispiirusuksen. Hän oli myös kysynyt esimieheltään asiasta ja sain luvan käyttää vanhoja putkia. Ehtona tosin on, että tien alle jäävä vesijohto on minun vastuulani. Totta kai.

Seuraavaksi aloin soitella koneurakoitsijoille. Tarkoitus oli soittaa vain yhdelle, mutta nopeasti paljastui, että kaivurikuskeilla on kalenteri varsin piukassa. Lapsenmielisesti ajattelin, että saan kaivurin tontille elokuun puolella, mutta pahasti alkaa näyttää siltä, että liittymä saadaan kytkettyä aikaisintaan syyskuussa. Tosin maanantaina soitan vielä pari konemiestä läpi ja katsotaan sitten. Täytyy jo tässä kohtaa myöntää, että maalämpökaivon poraamisen jälkeen olen ryssinyt kaiken tekniseen tilaan liittyvän. Maalämpöpumppu olisi kannattanut tilata ainakin paria viikkoa aiemmin ja vesi- ja viemäriliittymä olisi kannattanut hoitaa tulille jo kesäkuussa. Nyt pumpun kytkentä siirtyy ikävästi eteenpäin ja se tarkoittaa auttamatta huonoa betonilaatan kuivumiselle...

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Väliaikatiedot pintamateriaaleista

Mittailimme viime viikolla seinäpinnat, jotta saadaan tilattua pintamateriaalit Oriveden Väristä. Pekka laittoi maanantai-iltana määrät ja jo eilen aamulla Harri oli vastannut ja esittänyt tarkentavia kysymyksiä. Totesimme, että on parasta mennä koko perheen voimin katsomaan vielä kertaalleen meidän tekemät tapetti-, laatta- ja laminaattivalinnat ja samalla katsotaan työhuoneen seinään sopiva harmaa sävy.

Aiempi ajatukseni oli, että työhuoneeseen tulee kukallista tapettia, mutta Paapiista tilaamani mustavalkoinen pöllökangas johdatti ajatukseni siihen, että on parempi maalata seinät neutraalisti ja käyttää värejä sitten verhoissa ja mahdollisissa seinälle pingotettavissa kankaissa. Ihania Marimekko-paloja nimittäin odottaa varastossa juuri seinälle päätymistä. Samoin Siirin huoneeseen pitää valita sopiva vaalea violetti väri, sillä Siiri haluaa Tau-nallen värisen huoneen ja Taullahan on violetti mekko. Treffit Harrin kanssa on sovittu lauantaiksi.

Viime viikolla tuli muuten valaisinkuorma Valotornista. Osa tavaroista jäi vielä jälkitoimitukseen, mutta nyt meillä on sitten meidän aso-kolmiossa mukava määrä valaisinlaatikoita täydentämässä meidän tyylikästä sisustusta. Meille on useammassa muuttotilanteessa käynyt niin, että uutta kotia varten on tehty hankintoja ja niitä on sitten säilytetty siihen saakka, että ollaan päästy muuttamaan. Surkuhupaisin taisi olla 39-neliöinen yksiöni, jossa asuimme puoli vuotta yhdessä ja lopulta sängynaluset ja kaikki paikat olivat täynnä uuden kodin tavaraa. Sellainen tilanne alkaa olla nytkin, tosin neliöitä on tuplasti, mutta onpa meitä asukkaitakin tuplasti. Pekka pitää loppuviikolla palaverin meidän vastaavan mestarin kanssa ja toivottavasti ollaan sitten viisaampia siitä, uskalletaanko jo irtisanoa meidän väliaikainen asunto. Meillä on 3 kk:n irtisanomisaika, joten jos muuttoa suunnittelee marraskuun lopulle, pitää koti irtisanoa jo kahden viikon päästä. Jännää!




maanantai 12. elokuuta 2013

Puhti pois

Saimme Aten kanssa kattolevyt paikoilleen viime lauantaina. Sunnuntain pidin vapaata, mutta tänään oli vuorossa talon siistimistä. Veimme kaksi kärryllistä kipsilevyjätettä kaatopaikalle ja haimme samalla vajaasärmäistä puutavaraa telineiden rakentamista varten. Tulin siihen lopputulokseen, että katon tekeminen käy paljon joutuisammin, kun uhraa hetken kunnolliseten telineiden tekemiseen. (Appiukolla saattoi olla pieni vaikutus tähän johtopäätökseen päätymisessä.)

Pirautin aamulla RepAirin kavereille ja he lupasivat poiketa tällä viikolla katkomaan IV-putket levypinnan kanssa tasan. Iltapäivällä pojat jo kaartoivatkin tontille ja niinpä talo on suojausta ja siistimistä vaille valmis tasoitustyötä varten.

Viime viikko oli niin raju, että nyt on puhti pois. Kait se tästä...

perjantai 9. elokuuta 2013

Annan Dewaltin laulaa vaan

Ja sehän laulaa. Keskiviikkona saatiin seinät levytettyä.




Askartelin eteisen komeron taakse salalakomeron. Eli väen väkisin haluan ottaa keittiökulman taustan hyötykäyttöön.
Eilen aamulla vastaava mestari oli tuonut levyhissin talolle. Niinpä rykäsimme Aten kanssa levyt työhuoneen, kodinhoitohuoneen, käytävän ja Säteen huoneen kattoon. Tänään jatkoimme olohuone - keittiö -akselilla, jonka saimme siis valmiiksi. Vähän meinasi päivät venyä, mutta kerrankos sitä vain levytetään.

Keittiö. Pidän tästä kuvasta. Nyt olen jo ihan varma, että keittiöstä tulee "mauahtava".
Tässä kuvassa näkyy erkkerin valoisuus. Arkkitehti oli täysin oikeassa talon asemoinnin ja huoneiden sijoittelun suhteen.


Miksikä sitten olemme rykineet levyjä seiniin ja kattoon ihan kiukulla? No koska tasoitefirmasta lupasivat tulla hommiin maanantaina 19.8. ja sitä ennen pitää saada paikat kuntoon. Nyt näyttää, ettei tule edes kiire, mutta vielä viikko sitten näytti hieman toiselta (ks. edellinen postaus).

Tuo Lindholmin Daveen viittaava otsake olkoon kunnioitus Dewaltin ruuvivääntimelle, joka on ehkä paras tähänastinen työkaluhankinta.

perjantai 2. elokuuta 2013

Kipsissä

Kaksi päivää ollaan Aten kanssa painittu levyjä seinään. Tähän mennessä olemme saanet kaikkiaan ladottua toisen lavallisen levyjä seinään. Työhuoneen seinät ovat valmiit. Makuuhuoneesta puuttu muutama levy.

Parilla levyllä seinä etenee jo varsin mukavasti.
Kattolevyt uupuvat vielä.
Eteisen tuplaväliseinä.
Siirin huone on hieman kesken. Ulkoseinän ja kantavan väliseinän liitoskohta tuottaa päänvaivaa. Ulkoseinä kiilaa alhaalta irti väliseinästä, joten levyä ei voi iskeä paikoilleen suoraan. Tai voi, mutta levy halkeaa ihan varmasti. Aion ratkaista tuon sahaamalla kakkosnelosesta pitkät kiilamaiset palat tuohon väliseinän runkotolppiin. Hiljalleen vaan alkaa kasaantua niin paljon työtä pöytäsirkkelille, että pitää käydä anastamassa appikukon sirkkeli työmaalle.



Neppailin työhuoneen ja olohuoneen väliseen seinään putkitukset siten, että työhuoneeseen sijoitettavalta tietokoneelta saa audiokaapelin helposti vahvistimelle olohuoneeseen. Samoin tein putkitukset vahvistimelta takakaijuttimille, jottei tarvitse enee tehdä rumia pintavetoja. Avot!



Havainto nro 1: työmaa sotkeutuu huomattavasti helpommin kuin sen saa siivottua.

Havainto nro 2: kipsilevyjä on paljon mukavampi levyttää vaakakoolaukseen kuin pystykoolaukseen. Suosittelen!

Havainto nro 3: kipsilevyt ovat ihan käsittämätöntä roskaa. Siis ei pelkästään meidän työmaalla, vaan ihan yleisesti. Jos lastulevylle ei olisi tullut formaldehydiongelmia aikanaan, kukaan ei ikinä missään käyttäsi kipsilevyä. Todettakoon, että nykylastulevyt olisivat kyllä ihan turvallisia, joten miksi ihmeessä niitä ei käytetä? Kipsilevy tehdään uusiutumattomasta materiaalista, se on kaatopaikkajätettä, kipsilevy on heikkoa... toki on ek-levyjä, mutta silti. Harmi, etten pohtinut lastulevyjen käyttöä aiemmassa vaiheessa.

Poikkesin eilen peltisepällä. Papereista selvisi, että olin merkinnyt työhuoneen ikkunapellin mitat jotenkin pieleen. Tilasin uuden oikealla mitalla ja samalla tilasin muutaman puuttuvan pellin mökille. Peltiseppä oli unohtanut, etten halunnut kolmiorimoja katolle, joten se meni hänen piikkiinsä. Vaan itäpä siitä mörköilemään, valehtelematta 99 % huopakatottojen sivuräystäistä tehdään kolmiorimoilla ja kun minulla nyt on sellaiset pellit, voin hyvin tehdä katon niillä.